Suomi on kulttuurin spermaa

Eihän se oikeasti noin mennyt. Luin kerran hieman liian nopeasti otsikon eräästä artikkelista. Oikea otsikko oli ” Suomi on kulttuurin supermaa ” , mutta eipä lukihäiriöni laisinkaan loukannut alkuperäistä. Törmäsin artikkeliin joitain vuosia sitten; en tarkaan muista sen sisältöä , mutta se käsitteli kultuuritapahtumien paljoutta Suomessa. Konsertteja , festivaaleja jne.

Luin siis -spermaa – eli kulttuuri vääntyi ikään kuin mielikuvaksi siittäämisestä, yhtymisestä tai hedelmöittymisestä. Ja sitähän se eittämättä onkin. Elämää ei ole ilman kulttuuria – yhtymistä, spermaa. Kehittyäkseen kulttuuriksi siittiö tarvitsee eittämättä munasolunkin. Kulttuurista puhuttaessa joudumme muodostamaan usein mielikuvan ryhmäseksistä. Tämä ajatus hedelmöittyy ainoastaan puhuttaessa ihmisyhteisöjen kulttuurisista liittymistä  ; uskomuksia, tapoja , perinteitä , rituaaleja , normeja , infraa jne. Niiden avulla ryhmät muodostavat liittoumia joiden sisällä oletetaan noudatettavan opittuja eli sovittuja toiminta – tai ajattelumalleja. Tälläisena määritelmänä kulttuuria kutsutaan käsittäkseni antropologiseksi malliksi. Yksilön ja ryhmien välille muodostuva toimintamalli.

Parhaimmillaan antropologisesti määriteltävä kulttuuri on joustava ja avoin haastamaan normistoaan ja tapojaan. On kuitenkin huomionarvoista, että kultturisten ryhmien sidoksen muodostavat yksilöt. Ei siis ole yhdentekevää kenen ”sperma” tai ”munasolu” periyttää dominoivan mallin kulttuurin noudattamalle ” koodistolle . ”

Perinteet ja kansakuntien rituaalit ovat parhaimmillaan miellyttävä tapa pitää yhteishenkeä yllä. Kansakunnille on kovin usein vakiintunut itsenäisyyspäivä eräänlaiseksi ultimaattiseksi yhteenkuuluvuuden tyky-päiväksi. Poikkeuksetta itsenäisyyspäivä on pyhitetty kansakuntien voiman näytöksi. Itsenäisyys on saatu väkivalloin tai viekkaudella tai molemmilla eli on irtaannuttu jostakin itsenäiseksi. Tämän voimaa korostavan rituaalin oletetaan vahvistavan kansan yhtenäisyyttä ja halua noudattaa kulttuurin koodistoa. Ajatellaanpa asiaa hieman humoristisesti vaikka suomalaisen kulttuurin määrittelemiseksi. Miten sen nyt sitten määrittelee ja minkälaisen koltun haluaa kukin itselleen pukea. 1800 -luvun alkuvuosikymmenelle saakka oli äitylinä Svea Mamma eli äiskältä on kansakunnan nuttuun varmasti jotain tarttunut. Sen jälkeen kahinoinnin seurauksena jouduimme tai pääsimme ( riippuu kunkin mieltymyksestä ) isi karhun adoptoimaksi ; sieltä tietysti saimme jotain vinkkejä olemiseen , syömiseen , juomiseen ja sen sellaiseen. Vaikuttaa sille, että isi karhukin olisi ollut aavistuksen epävarma identiteetistään sillä pääkaupunkimme arkkitehdiksi tarvittiin saksalainen.

Näinkin lyhyellä visioinnilla voidaan kai todeta, että kulttuureista on moneksi. Tulokulmallani haluan vain todeta, että itsenäisyyspäivämme arvokkuudesta ja merkityksellisyydestä huolimatta muistaisimme silloin tällöin suoda ajatuksen kulttuurien taipuisuudelle ja kehittymiselle. On tietysti monella tapaa hyväksi, että olemme ottaneet tavaksemme kuudes joulukuuta painottaa kuinka taistelimme isi karhua vastaan sen yrittäessä peruuttaa jo sovitun kotoa pois muuton. Mutta ajattelisin mielelläni niin, että kukin meistä yksilönä säilyttäisi mielessään henkisen perimämme moninaisuuden. Tuntuu melko yksipuoliselle ja vaarallisellekin jos kavennamme identiteettimme adrenaliinin öljyämäksi pullisteluksi osaamatta nähdä olemuksemme rakentuvan yksilöiden luovuuden ja vahvuuden väliselle vuorovaikutukselle. Näin ollen rituaalit eivät olisikaan tarkoitettu yksipuolisiksi dogmeiksi vaan korostamaan yhteisöllisyyden merkitystä ja yksilöiden sitoutumista toimivaksi kokonaisuudeksi.

Kun kulttuuria tarkastelee laajemassa perspektiivissä on mahdollista tehdä yksilöllisiä havaintoja. Älylliseltä ja humaanilta kannalta haluaisin haastaa, osin kyseenalaistaakin kulttuurin käsitteen sitomista itsenäisyyspäivään ja sotiemme veteraaneihin. Itsenäisyyspäivä ja etenkin sotiemme veteraanit ovat äärimmäisen kunnioitettavia ja arvossaan mittaamattomia. Mutta puhuttaessa kulttuurista ollaan kaltevalla pohjalla mikäli se rajataan ajallisesti suppeasti ja sen seurauksena luodaan harha kulttuurista poissulkevana vain ”sisäpiiriläisille” kuuluvana asiana. En tiedä onko kukaan varsinaisesti kyennyt selittämään syitä ihmisen kyvylle ajautua täydelliseen sokeuteen julmuuden edssä silloin kun ”asetukset” ovat oikein.

Kulttuuria on käsitteenä käytetty oikeuttamaan käsittämättömiä julmuuksia. Meillä on myöskin ollut taipumusta uskoa jonkin ulkoisen ominaisuuden edustavan ylempiarvoista kulttuuria ja samalla logiikalla on luokiteltu alempiarvoiset. Kallonmittaukset tai silmienväri eivät ole kulttuuria ellei sitten idiotismikin ole kulttuuria.

Kulttuuri on opittua edusti se  mitä hyvänsä kulttuurin ilmentymää ; henkistä tai aineellista . Se on kaikkea sitä mitä yhteisöt, yksilöt , ihmiskunta luo vuorovaikutuksessa keskenään . Kulttuuri sanana on latinan verbistä colere = viljellä ja siitä johdettu substantiivi cultura = viljelys eli sitä niittää mitä kylvää.

Lukihäiriöni kenties paljastikin kulttuurista jotain hyvin oleellista. Kaikki yhteisöt, yksilöt, maat ja kansakunnat ovat kulttuurin spermaa. Hartain toiveeni on älykkyytemme kehittyminen tasolle jossa  opimme välttämään ja ennakoimaan tilanteet joissa kulttuurinen erektiomme on vaarassa sumentaa järkemme. Ainoaksi vaihtoehdoksi suosittelen coitus interruptus.

Finland is the sperm of culture

That's not how it really went. I once read a headline from an article a little too quickly. The actual headline was “Finland is a cultural superpower,” but my dyslexia didn’t really offend the original meaning at all.
I stumbled upon the article a few years ago; I don't exactly remember its content, but it discussed the abundance of cultural events in Finland: concerts, festivals, and so on.

So, I read “sperm” — and thus culture twisted into an image of fertilization, union, or conception. And that is, undeniably, what culture also is. There is no life without culture — without union, without sperm. Of course, in order to develop into culture, the sperm also needs an egg.
When speaking about culture, we often end up forming a mental image of group intercourse. This idea of fertilization only makes sense when discussing the cultural connections between human communities: beliefs, customs, traditions, rituals, norms, infrastructure, etc.
Through these, groups form alliances within which members are expected to follow learned — in other words, agreed-upon — patterns of behavior and thought. As far as I understand, this definition aligns with an anthropological model: a behavioral framework formed between individuals and groups.

At its best, culture defined anthropologically is flexible and open to challenging its norms and practices. However, it is worth noting that cultural groups are made up of individuals. It is not irrelevant whose “sperm” or “egg” passes on the dominant model that the culture follows.

Traditions and national rituals are at their best pleasant ways to maintain a sense of community. For many nations, an Independence Day has become the ultimate team-building day of national unity.
Almost without exception, Independence Day is reserved for a demonstration of national strength. Independence is gained either through violence, cunning, or both — in other words, by separating from something or someone.
This ritual, emphasizing power, is meant to strengthen the nation's unity and its commitment to the cultural code.

Let's think about this humorously, particularly in defining Finnish culture. How would one define it, and what kind of robe would each of us like to wear?
Up until the early 19th century, our mother was "Mother Svea" — so surely something stuck to our national robe from her.
After some skirmishes, we either had to — or got to (depending on one's taste) — be adopted by Father Bear (Russia), from whom we certainly picked up some habits for living, eating, drinking, and so on.
It seems that even Father Bear was slightly unsure of his identity, as he needed a German architect to design his capital city.

Even with this brief sketch, it’s clear that culture comes in many forms.
My point is simply to note that despite the dignity and significance of our Independence Day, we should also occasionally reflect on the flexibility and evolving nature of cultures.
It's, of course, in many ways good that we emphasize, on December 6th, how we fought against Father Bear to defend our independence.
But I would prefer to think that each of us, as individuals, keeps in mind the diversity of our spiritual heritage.

It feels quite narrow — even dangerous — if we compress our identity into adrenaline-oiled chest-thumping, failing to recognize that our very essence is built on the interplay between individual creativity and collective strength.
Thus, rituals should not become rigid dogmas but serve to emphasize the importance of community and individuals’ commitment to a functional whole.

When culture is examined from a broader perspective, it becomes possible to make individual observations.
From an intellectual and humane standpoint, I would like to challenge — even question — the binding of the concept of culture so tightly to Independence Day and to our war veterans.
Independence Day and especially our war veterans are deeply respectable and immeasurably valuable.
But when we talk about culture, we tread on slippery ground if we limit it temporally and create the illusion that culture is something exclusive, reserved only for an “inner circle.”

I don't know if anyone has truly been able to explain why humans, when "properly configured," can plunge into complete blindness in the face of cruelty.
Culture as a concept has been used to justify unspeakable atrocities.
There has also been a tendency to believe that some external feature represents a superior culture — and by the same logic, inferior cultures were defined.
Cranial measurements or eye color are not culture — unless idiocy is also considered culture.

Culture is learned, no matter what form it takes — whether mental or material.
It is everything that communities, individuals, and humanity as a whole create through interaction.
The word “culture” comes from the Latin verb colere (to cultivate) and the derived noun cultura (cultivation): you reap what you sow.

Perhaps my dyslexia revealed something essential about culture:
All communities, individuals, countries, and nations are the sperm of culture.

My deepest wish is that our intelligence evolves to a level where we learn to avoid and anticipate situations where our cultural erection threatens to cloud our reason.
Thus, I can only recommend coitus interruptus as the sole safe alternative.