34. Kolme miestä ja minä

Jo hyvän aikaa olen löytänyt itseni tilanteesta, jossa tuntemattomat miehet pysäyttävät minut. Kaksi heistä koskettaa kyyneliin; yksi edustaa älykkyyden ja ihmisyyden voiman ristiriitaa sekä hienon hienoa rajaa olla joko täydellinen paskiainen tai peräänantamattoman humaaniuden absoluuttinen ilmentymä. Kaksi heistä on jo kuollut, yksi elossa. Yhteistä heille on, että he ovat olleet lähtemätön osa elämääni siitä saakka kuin muistan.

****

Vesa-Matti Loiri, Heikki Harma ja Jörn Donner.

Sattuneesta syystä minulla on viime viikkoina ollut runsaasti joutoaikaa. Kello ei ole rasittanut mieltäni tai aikataulujani muuten kuin päiväkoti- ja koulurytmin verran. Olen pohtinut, kuinka elämäni on kulkenut saman itse aiheutetun kriisin parissa aina. Keinot sen sietämiseen ja hallitsemiseen ovat vaihdelleet radikaalisti epäterveistä terveisiin, mutta kriisi on säilyttänyt muotonsa – se on jossain määrin kroonistunut. Monella tavalla tämä on vaikuttanut elämääni ja tuntunut ennen kaikkea rajoittavalta tekijältä.

****

Onnellinen hän, jolla ei murhetta lain… eli ei kai kukaan. Kun aikaa on, käytän sitä mielelläni lukemiseen ja kuunnelmien kuunteluun. Ahmin Areenan uuden kuunnelmasarjan Hector – asfaltprinssin tie. Luin Jens Stoltenbergin Vahtivuoroni – Naton johdossa sodan keskellä. Aasinsiltaa pitkin kuljen kahteen maailmaan ja siihen, miten niihin päädytään. Nämä kolme miestä ovat avanneet ajatuksiani ja ehkä taustoittaneet syitä siihen, miksi minusta on tullut minä.

****

Vesa-Matti Loiri on saanut minut useasti kyyneliin laulutulkinnoillaan ja epäilemättä vielä useammin nauramaan vedet silmissä Turhapuron tai Kuselan äärellä, mutta yhtä lailla hiljentymään joidenkin roolisuoritustensa syvällisyyden edessä. Monilahjakkuus ja moniongelmainen rinnalla kulkija. Loirilla on ollut suuri vaikutus elämääni työnsä ja näkyvyytensä kautta. En ollut aiemmin kiinnostunut hänestä ihmisenä rooliensa takana, mutta ajan myötä kiinnostuin myös hänestä: psykiatrisista hoitojaksoista, päihde-, talous- ja ihmissuhdeongelmista. Ongelmat, joiden parissa miljoonat elävät nurkkaan ahdettuina, ahdistuksen ja toivottomuuden täyttäminä. Joillekin pieni liekki kipinöi karaokebaarin lattialla kolmen promillen voimalla – Lapin kesä – kyynelten virratessa pakotienä pois tuskasta.

****

En tiedä, kuoliko Loiri ajatellen täyttäneensä tarkoituksensa. Ehkä. En tiedä, kokivatko hänen läheisensä hänen täyttäneen tarkoituksensa. Ehkä. Mutta tiedän, että hän täytti tarkoituksensa minun elämässäni. Tuntematon mies, jota en koskaan tavannut, mutta samalla tuttu lapsuudesta saakka – aina läsnä. Ainoa julkisuuden henkilö, jonka kuolema on saanut minut itkemään. Tunsin menettäneeni jotain merkityksellistä. Kuka minulle nyt laulaa, kuka hilluu verkkopaidassa?

****

Heikki (Hector) Harma. Mies, joka kantaaottavilla lauluillaan resonoi helposti samaistuttavaan aaltopituuteen. Hän esiintyi jo ennen syntymääni; ehkä synnyttyäni nukahdin päiväunille Palkkasoturia kuunnellen. Varhain olin vaikuttunut, ja Heikki on kulkenut mukanani.

****

Harma on mielessäni edustanut vakavamielistä, harkitsevaa ja vastuullista taiteilijaa. Analyyttinen toimittaja, joka TV:n musiikkiohjelmissa olemuksellaan viesti, että viihdemusiikki on vakavasti otettavaa – parhaimmillaan maailmoja muuttavaa taidetta. Rock’n’roll on kannanotto, ei pelkkää räminää. Hänen tuotantonsa runollisuus on tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen. Jo alle 10-vuotiaana liikutti Lumi teki enkelin eteiseen. Vuosikymmenten varrella hän on koskettanut minua kyyneliin monin sanoin – yhtenä iltana.

****

Ajattelin hänen olevan lähes bisnesmiesmäinen toimija taiteen kentällä, jolla on homma hanskassa ja joka tekee työtä kuin leipähommaa. Kuunnelmasarja paljasti kuitenkin herkkyyden ja epävarmuuden. Yllätyin hänen psykiatrisista hoitojaksoistaan ja päihdeongelmistaan. Hän elää, hän on taiteilija ja suurmies elämässäni. Katson häntä edelleen harkitsevana, mutta syvempi perspektiivi kertoo, että kalliossakin on halkeamia.

****

En olisi lainkaan yllättynyt, jos karaokebaarissa uusi sukupolvi purkaisi maailman tuskaansa laulamalla Palkkasoturin, ja väsynyt vanhus jonottaisi vuoroaan saadakseen kyynelehtiä Olet lehdetön puu.

****

Sitten Jörn Donner. Hän ei ole koskettanut minua kyyneliin, hänen merkityksensä on toinen. Hän ponnahti lapsuuteni maisemiin häpeilemättömänä, hävyttömänä ja riehakkaana hahmona, joka härnäsi ja kiehtoi.

****

Väittäisin, että Donnerin merkitys suomalaisessa ja jopa ruotsalaisessa kulttuurissa on lähes korvaamaton. Hänellä oli palo, silmä, kyky ja tahto vaikuttaa kulttuurin ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden puolesta. Lapsuuteni Donner oli TV-hahmo, jota "ei oikeastaan saanut katsoa". Sanomiset olivat rivoja ja esiintyminen ärsyttävää – ja minua se kiehtoi.

****

Olen perehtynyt Donnerin elämään eniten näistä kolmesta. En ole lukenut hänen kirjojaan loppuun; pari aloitusta jäi kesken, koska ne eivät olleet hyviä. Joitakin elokuvia olen katsonut – ei erityistä vaikutusta. Jotkut niistä vaikuttavat tehdyiltä, jotta ohjaaja pääsisi nahkaläheisyyteen. Ei ehkä suurin meriitti.

****

Sitä vastoin elämäkerroista olen saanut paljon. Kai Ekholmin Kuinka te kehtaatte on merkittävä ajan- ja henkilökuvaus. Suhteeni Donneriin syveni aina hänen kuolemaansa saakka. Lapsuuden häirikköhahmo kasvoi mieheksi, josta kirjoitin ylioppilasaineen otsikolla Onko Suomen sisäpolitiikan voimakentät muuttumassa. Nuoren kapinallisen repäisy, josta tuli Laudatur. Se herätti jo silloin kysymyksiä lahjakkuudesta ja työn merkityksestä. Olin sitä mieltä, ettei työmäärä vastannut arvosanaa – mutta en valittanut.

****

Ehkä minussa itää Donnerin kapina ja jääräpäisyys. Ylioppilaskirjoitusten aikaan kirjoitin myös fiktiivisen tarinan otsikoista piittaamatta: Rokilan Martti, paskakuski. Arvosanaksi tuli Magna cum laude approbatur. Päästötodistuksen äidinkieli taisi olla 5 tai 6 asteikolla 4-10.

****

Oleellinen pohdintani liittyy miesten taustoihin, luovuuteen ja saavutuksiin. Donner on syntynyt etabloituneeseen ja vaikutusvaltaiseen sukuun. Loiri ja Harma ovat taustoiltaan tavallisempia. Mietin usein, kuinka syntyperä ja ympäristö vaikuttavat siihen, mihin päädymme.

****

Donnerin tuotanto on runsas – olisiko se sitä ilman taustaa? En tiedä. Hänen merkityksensä kulttuurissa ja politiikassa on kiistaton.

****

Loiri ei käsittääkseni ole juurikaan tuottanut omaa materiaalia; hän on tulkitsija, näyttelijä, laulaja, soittaja. Hän sai tilaisuuden varhain ja lahjat kantoivat häntä pitkälle. Hänessä koskettaa ehkä eniten luovuuden fyysisyys – mitä hän olisi ollut ilman muiden luovuutta?

****

Harma taas – usein pohdin, miksi luovuus pitää piilottaa salanimen taakse. Olisiko Lumi teki enkelin eteiseen koskettanut samalla tavalla, jos esittäjä olisi ollut Heikki Harma? Hänen lahjansa on kiistaton. Toivon, että hän vielä julkaisee tekstejään.

****

Kolme miestä ovat asettaneet peilin eteeni ja kysyneet: mitä sinä olet saanut aikaan? Kiusallinen ja tuskainen kysymys. Luettelenko piirinmestaruuteni, lapseni, luettujen sivujen määrän, julkaisemattoman kirjani, pöytälaatikon runot, vaatekomerossa rullalla olevat maalaukset? Kerronko matkoista, työvuoroista, aamupuuroista? Vai toistanko sen, mitä usein toistan – jos olisi mahdollisuus, niin…

****

Jos luit tekstin kokonaan, muistat Jens Stoltenbergin. Hän ei päätynyt mukaan sattumalta. Kolme miestä ja minä olemme kuin saman meren purjehtijoita eri aluksilla. Osa heistä on jo saavuttanut sataman, osa seilaa edelleen. Minä kuvittelen seilaavani vielä vuosia – epäilyistä ja hetkittäisestä epätoivosta huolimatta.

****

Meillä kaikilla on lahjamme, kykymme, taustamme ja tilaisuutemme. Saavutukset eivät synny yhdestä ylivertaisesta ominaisuudesta, vaan kaikkien niiden yhdistelmästä.

****

Stoltenbergin kirja vakuutti minut jälleen kerran siitä, että maailman järjestystä ylläpitävät yksinkertaiset ihmiset – kun heidät valmennetaan ja asetetaan oikeisiin kehyksiin. Kirjoittaminen ei ole vaatinut suurta neroutta; elämä on valmentanut hänet tehtäväänsä.

****

Kolme miestä ovat kaitsenut matkaani ja kyselevät loppumatkani perään. Kiitän heitä kaikkia ja vastaan: matkani on vielä kesken. Loppumatkan lupaan heidän inspiroiminaan pyhittää luovuudelleni säännöllisesti ja suunnitelmallisesti. En aio ensisijaisesti kysellä, mitä minä siitä saan.

34. Three men and I

For quite some time now, I have found myself in a situation where unfamiliar men stop me. Two of them move me to tears; one represents the contradiction between intelligence and humanity, that delicate line between being a complete bastard or the absolute embodiment of uncompromising humaneness. Two of them are dead, one alive. What they have in common is that they have been a permanent part of my life for as long as I can remember.

****

Vesa-Matti Loiri, Heikki Harma, and Jörn Donner.

For various reasons, I have had a generous amount of spare time in recent weeks. The clock has not weighed on my mind or dictated my schedule beyond the rhythm of daycare and school. I have pondered how my life has walked hand in hand with the same self-inflicted crisis, always. The methods to endure or manage it have varied radically—from unhealthy to healthy—but the crisis itself has kept its shape; it has, in some sense, become chronic. In many ways, it has shaped my life and has often felt like a limiting force.

****

Happy is the one with no sorrow… which is to say, no one. So when I have time, I gladly spend it reading and listening to radio dramas. I devoured Yle Areena’s new series Hector – the Road of the Asphalt Prince. I read Jens Stoltenberg’s My Watch – Leading NATO Through a Time of War. Through that bridge, I walk between two worlds—and how one ends up in them. These three men have opened my thinking and perhaps offered some background to the question of why I became who I am.

****

Vesa-Matti Loiri has many times brought me to tears with his musical interpretations, and undoubtedly even more often made me laugh with tears in my eyes through Turhapuro or Kusela. He has also made me grow quiet before the depth of some of his roles. A multi-talent and a man of many troubles, walking beside me. Loiri has had a great influence on my life through his work and visibility. I was not initially interested in him as a person beyond his roles, but over time I grew curious about the man behind them: his psychiatric hospital stays, his struggles with addiction, finances, and relationships. Problems through which millions live cornered lives of anxiety and hopelessness. For some, a spark may still flicker on a karaoke bar floor under the guidance of three promilles—Lapin kesä—tears flowing as an escape route out of pain.

****

I don’t know if Loiri died believing he had fulfilled his purpose. Maybe. I don’t know if his loved ones felt he had fulfilled his purpose. Maybe. But I know he fulfilled his purpose in my life. A stranger I never met, yet a familiar presence since childhood—always there. The only public figure whose death made me cry. I felt I had lost something deeply meaningful. Who would now sing to me? Who would dance around in a mesh shirt?

****

Heikki (Hector) Harma. A man whose socially aware songs resonate at a wavelength that is easy for me to match. He performed before I was born; perhaps once born, I fell asleep to Palkkasoturi. Early on, I was moved, and Heikki has walked with me ever since.

****

To me, Harma has always represented a serious, thoughtful, responsible artist. An analytical journalist whose presence on TV music programs communicated that popular music is to be taken seriously—at its best, it is world-changing art. Rock’n’roll is a statement, not mere noise. Through his own work, he has shown the richness of musical art, and his poetic expression has left an indelible mark on me. Even before I was ten years old, Lumi teki enkelin eteiseen moved me deeply. Over the decades, he has touched me to tears many times—one night in particular.

****

I always imagined him almost businessman-like in his approach to the arts, someone who had everything under control and was simply doing his job. The radio drama revealed, however, sensitivity and uncertainty. I was surprised to hear of his psychiatric treatment periods and addiction issues. Harma is alive; he is an artist and a giant in my life. I still see him as thoughtful and controlled, but now with a deeper understanding: even rock has cracks.

****

I would not be surprised at all to walk into a karaoke bar and see a new generation, exhausted after university lectures, expressing the pain of the world by choosing Palkkasoturi, while a tired old man waits his turn to shed tears with Lehdetön puu.

****

Then there is Jörn Donner. He has not moved me to tears; his significance is different. He burst into my childhood shamelessly, boldly, and obscenely—bewildering me, and yet, intriguing me.

****

I would almost dare say that Donner’s significance in Finnish—and at least Swedish—cultural life is nearly irreplaceable. He had a fire, an eye, a talent, and a will to influence the arts and to advocate for social justice. In my childhood, Donner was a television figure one was not really supposed to watch. His words were often crude, his manner irritating at the very least. I always found it fascinating.

****

I have immersed myself in Donner’s life more than in the other two. I haven’t finished any of his books; I started a couple but put them aside for the simple reason that I found them poor. I have watched some of the films he directed or wrote; they made no particular impression. Some of them seem created for the sole purpose of allowing the director to gain access to leather-clad intimacy. That is hardly a merit.

****

Yet biographies about him have given me much. Kai Ekholm’s Jörn Donner – How Dare You sits on our shelf; an important portrait of a man and his time. My relationship with Donner deepened all the way until his death. The childhood troublemaker grew into the man who inspired my matriculation exam essay titled Are the Power Relations of Finland’s Domestic Politics Changing? A tongue-in-cheek effort by a young rebel, rewarded with a Laudatur. It raised early questions in my mind about talent and the meaning of work. In other words, I felt the amount of work I put in did not match the result. I did not, however, appeal.

****

Perhaps a Donner-like stubbornness and rebellion had taken root in me. Around the same time, I wrote my second Finnish essay—without any pressure whatsoever—a largely fictional story that ignored the given topics entirely: Martti Rokila, the Shit-Truck Driver. I received a Magna cum laude approbatur, the second-highest grade at the time. If one considers the proportionality of grade and effort, my final school report in Finnish was either a 5 or a 6 out of 10. I no longer remember which.

****

The essential thread in my reflections concerns the men’s backgrounds, creativity, and achievements. Donner was born into a well-established and influential family. Loiri and Harma came from more ordinary backgrounds. I often wonder how much our origins and environment shape where we end up.

****

Donner’s literary and cinematic output is extensive—would it have been so without his background? I don’t know. His significance in Finnish culture and politics is unquestionable.

****

Loiri, on the other hand, produced very little original work himself. He was an interpreter, a performer, a musician. He was given an opportunity early on, and his talent carried him far. Perhaps what touches me in him most is the physicality of his creativity—what would he have been without others’ creative work? Would he have written his own songs, his own roles? And would there have been an audience?

****

Harma—why must creativity be hidden behind a pseudonym? Would Lumi teki enkelin eteiseen have reached the same depth if performed by “Heikki Harma”? It is unfair to rank artistic gifts, but to me his is at least a Laudatur. I hope Hector still publishes new texts.

****

These three men have set a mirror before me and asked: What have you accomplished? A painful and uncomfortable question. Should I list my district championship, my number of children, the pages I’ve read, my unpublished book, the poems in my drawer, the rolled paintings in my wardrobe? Should I tell them about the travels I made when I could afford them, the number of work shifts, or the statistics of morning porridges cooked? Or should I repeat what I often repeat—if only I had the chance, then…

****

If you read this entire piece, you remember Jens Stoltenberg. I did not mention him by accident. The three men and I are like sailors navigating the same waters in different ships. Some have reached the harbor; some are still at sea. I imagine myself sailing for years yet—despite doubt and moments of despair.

****

We all have our gifts, abilities, backgrounds, and opportunities. Our achievements—humanity’s achievements—are not the result of superior intelligence, talent, or chance alone, but of the combination of them all.

****

Stoltenberg’s “report” of his NATO years convinced me again that simple people maintain the order of the world—if placed in the right framework and properly prepared. The book is fascinating; the writing itself required no extraordinary brilliance. His life prepared him, and in that role he is excellent.

****

Three men have shepherded my journey and ask what remains of it. I thank them all and answer: my journey continues. The rest of the way I promise, inspired by them, to dedicate myself to my creativity regularly and with intention. I will not begin by asking what I get out of it.

****

34.Tre män och jag

Under en lång tid har jag funnit mig i en situation där okända män stannar mig. Två av dem rör mig till tårar; en av dem representerar motsättningen mellan intelligens och mänsklighet, den tunna gränsen mellan att vara ett fullständigt arsle eller den absoluta inkarnationen av oförtröttlig humanitet. Två av dem är döda, en lever. Det som förenar dem är att de har varit en ofrånkomlig del av mitt liv så länge jag kan minnas.

****

Vesa-Matti Loiri, Heikki Harma och Jörn Donner.

Av olika skäl har jag haft mycket tid över de senaste veckorna. Klockan har inte tyngt mitt sinne eller styrt min rytm, annat än genom dagis- och skolrutiner. Jag har funderat på hur mitt liv alltid har gått hand i hand med samma självframkallade kris. Sätten att tåla eller hantera den har varierat radikalt—från det ohälsosamma till det hälsosamma—men själva krisen har behållit sin form; den har i någon mån blivit kronisk. På många sätt har den påverkat mitt liv och ofta känts som en begränsande kraft.

****

Lycklig är den som saknar sorg… alltså ingen. Så när jag har tid läser jag gärna och lyssnar på radioteater. Jag slukade Yle Arenans nya serie Hector – asfaltprinsens väg. Jag läste Jens Stoltenbergs Min vakt – I Natos ledning under krigets tid. Genom den bron vandrar jag mellan två världar—och hur man hamnar i dem. Dessa tre män har öppnat mitt tänkande och kanske gett bakgrund till varför jag blev jag.

****

Vesa-Matti Loiri har många gånger fört mig till tårar med sina tolkningar och utan tvivel ännu oftare fått mig att skratta med tårar i ögonen genom Turhapuro eller Kusela. Han har också fått mig att stillna inför djupet i vissa av sina roller. En mångbegåvad och mångproblematiskt vandringskamrat. Loiri har haft stor betydelse för mitt liv genom sitt arbete och sin synlighet. Jag var inte från början intresserad av honom som människa bakom rollerna, men med tiden växte min nyfikenhet: de psykiatriska vårdperioderna, problemen med alkohol, ekonomi och relationer. Problem som miljoner lever med—inklämdhet, ångest och hopplöshet. För några flämtar ännu en gnista på karaokebarens golv med tre promilles hjälp—Lapin kesä—tårarna rinnande som en flyktväg ur smärtan.

****

Jag vet inte om Loiri dog med känslan att han hade fullgjort sitt syfte. Kanske. Jag vet inte om hans närmaste upplevde det så. Kanske. Men jag vet att han fullgjorde sitt syfte i mitt liv. En okänd man jag aldrig träffade, men samtidigt bekant från barndomen—alltid där. Den enda offentliga person vars död fick mig att gråta. Jag kände att jag förlorade något betydelsefullt. Vem ska nu sjunga för mig? Vem ska nu svassa omkring i nätlinne?

****

Heikki (Hector) Harma. En man vars ställningstagande sånger vibrerar på en våglängd som är enkel för mig att nå. Han uppträdde innan jag föddes; kanske som spädbarn somnade jag till Palkkasoturi. Tidigt blev jag berörd och Heikki har vandrat med mig sedan dess.

****

För mig har Harma alltid representerat en allvarlig, eftertänksam och ansvarstagande konstnär. En analytisk journalist som genom sitt uppträdande i TV:s musikprogram visade att underhållningsmusik är något att ta på allvar—konst som i bästa fall kan förändra världen. Rock’n’roll är ett ställningstagande, inte bara oväsen. Genom sitt eget arbete har han visat musikens mångfald, och hans poetiska uttryck har gjort ett outplånligt intryck på mig. Redan som under tioåring rördes jag av Lumi teki enkelin eteiseen. Under årtiondena har han berört mig till tårar många gånger—en särskild kväll.

****

Jag föreställde mig honom alltid som nästan affärsmannalik i sitt sätt att verka inom konsten; någon som hade allt under kontroll och som utförde sitt arbete som ett brödjobb. Radioteatern avslöjade dock känslighet och osäkerhet. Jag blev förvånad över hans psykiatriska vårdperioder och missbruksproblem. Harma lever, han är konstnär och en stor man i mitt liv. Jag ser honom fortfarande som eftertänksam och behärskad, men nu med en fördjupad förståelse: även berget har sprickor.

****

Jag skulle inte alls bli förvånad om jag i en karaokebar såg en ny generation, med trötta ögon efter universitetsföreläsningar, uttrycka världens smärta genom Palkkasoturi, medan en utmattad gammal man väntar på att få fälla en tår till Lehdetön puu.

****

Sedan är det Jörn Donner. Han har inte rört mig till tårar; hans betydelse är en annan. Han kastade sig in i min barndom på ett skamlöst, fräckt och uppseendeväckande sätt—förvirrande och samtidigt fascinerande.

****

Jag vågar nästan påstå att Donners betydelse i finländskt och åtminstone svenskt kulturliv är närmast oersättlig. Han hade en låga, ett öga, en förmåga och en vilja att påverka kulturen och att verka för social rättvisa. I min barndom var Donner en figur på TV man egentligen inte fick titta på. Hans uttalanden var ofta grova och hans uppträdande åtminstone irriterande. Jag fann det alltid fängslande.

****

Jag har fördjupat mig i Donners liv mer än i de andra två. Jag har inte läst färdigt någon av hans böcker; jag började på ett par men lade dem åt sidan av den enkla anledningen att jag tyckte de var dåliga. Jag har sett några av filmerna han regisserat eller skrivit; de gjorde inget särskilt intryck. Några av dem verkar skapade mest för att regissören skulle få närkontakt med läder. Inte direkt en förtjänst.

****

Biografierna däremot har gett mig mycket. Kai Ekholms Hur vågar ni står i vår hylla—ett betydelsefullt tids- och porträttdokument. Min relation till Donner fördjupades ända fram till hans död. Barndomens bråkstake växte till en man som inspirerade min studentskrivningsessä Håller de inrikespolitiska kraftfälten i Finland på att förändras? En smått rebellisk text av en ung upprorsmakare, belönad med Laudatur. Det väckte tidigt frågor om begåvning och arbetets betydelse. Jag tyckte att arbetsmängden inte motsvarade resultatet—men jag överklagade inte.

****

Kanske spirade en Donnerlik trotsighet i mig. Samtidigt skrev jag mitt andra modersmålsprov—utan minsta press—en fiktiv berättelse utan att följa de givna rubrikerna: Martti Rokila, skitbilschauffören. Jag fick Magna cum laude approbatur, näst högsta vitsordet vid den tiden. Och i studentbetyget i modersmål hade jag antingen 5 eller 6 av 10. Jag minns inte längre vilket.

****

Kärnan i min reflektion gäller männens bakgrunder, kreativitet och prestationer. Donner föddes i en etablerad och viktig släkt. Loiri och Harma kom från mer vanliga omständigheter. Jag funderar ofta på hur ursprung och miljö påverkar var vi hamnar.

****

Donners produktion är omfattande—skulle den vara det utan hans bakgrund? Jag vet inte. Hans betydelse för kultur och politik är obestridlig.

****

Loiri producerade, så vitt jag vet, inte mycket eget. Han var tolk, skådespelare, sångare, musiker. Han fick en chans tidigt, och hans talang bar honom långt. Det som kanske berör mig mest hos Loiri är kreativitetens fysiskhet—vad hade han varit utan andras skapande? Hade han skrivit sina egna sånger, sina egna roller? Och hade det funnits en publik?

****

Harma—varför måste kreativitet döljas bakom ett pseudonym? Skulle Lumi teki enkelin eteiseen berört lika starkt om artisten kallat sig Heikki Harma? Det är orättvist att rangordna konstnärliga gåvor, men för mig är hans åtminstone en Laudatur. Jag hoppas att Hector fortfarande publicerar något nytt.

****

Dessa tre män har ställt en spegel framför mig och frågat: vad har du åstadkommit? En plågsam och besvärlig fråga. Ska jag räkna upp mitt distriktsmästerskap, antalet barn, antalet lästa sidor, mitt opublicerade manus, dikterna i byrålådan, målningarna på rulle i garderoben? Ska jag berätta om resorna jag gjorde när jag hade råd, antalet arbetspass, eller statistiken över kokade morgongrötar? Eller ska jag upprepa det jag ofta säger—om jag bara hade möjligheten, då…

****

Om du läste hela texten minns du Jens Stoltenberg. Han nämndes inte av en slump. Tre män och jag är som seglare på samma hav men i olika skepp. Några har nått hamn; några seglar ännu. Jag föreställer mig att jag seglar i flera år till—trots tvivel och tillfällig hopplöshet.

****

Vi har alla våra gåvor, förmågor, bakgrunder och möjligheter. De resultat vi uppnår—människans resultat—kommer inte från överlägsen intelligens, talang eller tur, utan från kombinationen av allt detta.

****

Stoltenbergs bok övertygade mig återigen om att det är enkla människor som upprätthåller världens ordning—när de placeras i rätt ramar och tränas för uppgiften. Boken är mycket intressant; skrivandet i sig krävde ingen stor genialitet. Hans liv har format honom och han är mycket skicklig i sin roll.

****

Tre män har väglett min resa och frågar efter dess sista etapp. Jag tackar dem alla och svarar: min resa är ännu inte slut. Den återstående sträckan lovar jag, inspirerad av dem, att ägna åt min kreativitet—regelbundet och med avsikt. Jag tänker inte börja med att fråga vad jag får ut av det.

****