37. Pyhä pillu ja RK-62

108 vuotta itsenäisyyttä. Viikko on mennyt arjen ähellyksessä ja lääkärissä edestakaisin ajellessa. Koko perhe on väännellyt merkillisen viruksen parissa, joka ei osaa päättää, ollako vaiko eikö. Adventtikuoromme nimi on Köhä. Siispä suuria juhlallisuuksia tai erikoisuuksia ei itsenäisyyspäivälle almanakkaan rustailtu. Aamupalalla juhlallisesti munakkaan yli huikkasimme: ”Hyvää itsenäisyyspäivää.”

****

Linnan juhlia syrjäsilmällä seurattiin televisiosta, ja allekirjoittanut on toki uutisointia kimaran ympärillä seurannut pitkin viikkoa. Tuli mieleen mummo vainaan tokaisu: ”Joutavilla on jottain.”

****

Jälleen tuli mieleeni Ruotsin valtakunnankanslerin Axel Oxenstiernan (1583–1654) suuhun väitetysti laitettu tokaisu: ”Tietäisitpä, poikani, miten vähällä järjellä maailmaa hallitaan. An nescis, mi fili, quantilla mundus regatur.”
Viikolla, jos ei aivan otsikoissa, niin näkyvyyttä saaneina olivat vulva ja rynnäkkökivääri. Googlaa, jos kaipaat täsmennystä – minä en tahdo täsmällisemmin hinkata markkinarakoa.

****

Olen ajatellut olevani ajatusmaailmaltani liberaali, ehkä aavistuksen anarkistinenkin. Pieni kalkkeumien ravistelu ei mielestäni ole koskaan ollut väärin. Koen elettyjen vuosikymmenieni aikana tapahtuneen valtavan muutoksen ihmisen kehityksessä tekniikan ja henkisten ominaisuuksien saralla.
Kunnes toistuvasti törmään päivään, jolloin tunnustan kehityksen olleen suurimmalta osalta vain teknistä. Henkinen metsikkömme näyttää vielä siltä kuin kaski kaipaisi kulottajaa. Meitä on kovin yksinkertaista vedättää pieruhuumorilla. Naurattaa ja viihdyttää kyllä, mutta ei vaadi suurta älyllistä ponnistusta. Huomio on aina taattu. Sivistykseen kuuluu tietää, missä ja milloin pröötätä – mummo vainaa opetti, ettei ruokapöydässä piereskellä. Opetti myös, ettei pierua pidä pidätellä, sillä siitä seuraa turvotusta ja epämukavaa oloa. Ruokapöydässä ei siis paskota siitä huolimatta.

****

Vulva ja RK-62 Linnan juhlissa esittivät molemmat perustelunsa läsnäolonsa välttämättömyydelle. Vulvan kertoman mukaan tasa-arvoa, ihmisoikeuksia ja vähemmistöjä yritetään työntää pinnan alle; näin ollen ei sovi unohtaa näitä asioita, ja vulva halusi tuoda asian esille.
RK-62 sen sijaan tahtoi kiittää menneistä vuosista, sillä hän on jäämässä eläkkeelle Suomen puolustusvoimista. Eläköityminen johtuu siitä, että rynnäkkökiväärin kaliiperi muuttuu NATO-myönteiseksi, eikä RK-62 tue uutta kaliiperia. Muistopuheessaan RK-62 muisti vielä mainita, että itsenäisyyttä on puolustettu ja puolustetaan jatkossakin tarvittaessa asein – ettei asia jäisi epäselväksi kellekään; nappi tulee jatkossakin otsaan, kaliiperi vain vaihtuu.

****

Matkustin muistojen linnunrataa; molemmista on elämän varrella jonkinasteista kokemusta. Molempiin liittyy myös vastuun ja kunnioituksen aspekti.

****

En ole oikeastaan koskaan ollut tarpeessa jakaa kokemuksiani vulvasta small talkina tai poikien kanssa saunan lauteilla. Itse asiassa asia on hiukan pelottanut, ja siihen on sisältynyt annos mystiikkaa. Vulva on asemoitunut suuresti kykyyn kommunikoida ja tietynlaiseen nöyryyteen; sen äärellä oloon on liittynyt hyväksytyksi tuleminen.
Kun asiaa ajattelee pelkästään biologisesta näkökulmasta, niin vulvan ja peniksen kohtaaminen sisältää mahdollisuuden lisääntymiseen; siis lopputuloksena mitä suurin ja puhtain rakkauden muoto – jälkeläinen. Henkisen olotilan jaloimpana ilmentymänä vulva ja penis sopivat keskenään uskollisuudesta. Olen aina pitänyt hieman synnillisenä niin sanottua vapaata rakkautta, sillä eihän se todellisuudessa liene rakkautta vaan hormonaalisen mielihyvän loiskintaa, jossa hedelmöittymisen hetkellä vastuut ja jaot tahtovat mutkistua. Onneksi syntejämme voi vaikka kumiin karkoittaa.
Minä siis mielikuvissani liitän vulvan rakkauteen ja hedelmällisyyteen. Annettaneen myös sijansa sen eroottiselle ja nautinnolliselle luonteellekin.

Minulle ei aivan auennut, miten vulva edustaa tasa-arvoa, ihmisoikeuksia ja vähemmistöjä. Sikälikin, jos määreet liitetään meidän ihmisten sijaan elimiin, niin edustaako keskisormi rintapielessä erektoitunutta penistä ja sen uhmakasta luonnetta, koosta riippumatta. Onko se silloin sukupuolittunut – siis keskisormi?

****

RK-62-rynnäkkökivääristä kokemukseni on 11 kuukauden mittainen. Ase on tarkoitettu puolustusvoimien käyttöön, vain ja ainoastaan sotilaskäyttöön tarkoitettu tappoväline. Meillä aseeseen näyttäisi liittyvän joillain voimakas kansallinen identifioituminen, eli rynnäkkökivääri edustaa kansallista identiteettiä. Hyvä on toki muistaa, että kansallinen identiteettimme on siinä kuin monessa muussakin tapauksessa saanut virikkeitä muualta, siis monikulttuurisuutta. Alkuperäinen esikuvansa on kotoisin naapurista eli silloisesta Neuvostoliitosta; AK-47 on isänä äpärälleen, RK-62-rynnäkkökiväärille.

****
Ase on kieltämättä tehokas ja helppokäyttöinen; sinkoaa luodin tarkasti jopa 300 metrin päässä olevan vihollisen otsaan. Sarjatulella sylkee teoreettisesti 700 laukausta minuutissa, todellisuudessa lippaan vaihdoilla (30 luotia/lipas) nopeus on 120–180 laukausta minuutissa. Tehokas väline saattamaan ajasta iäisyyteen kanssaihminen.

****

Olen aina suhtautunut rynnäkkökivääriin kunnioituksella ja tunnistanut sen pelottavan valtamomentin. Suhteeni aseeseen ei ole lainkaan mutkaton, olenhan vannonut käyttäväni kapinetta tarvittaessa. Muistan kyllä ensisijaisen viestin koulutuksessa olleen, ettei välinettä tarvitsisi koskaan käyttää.
Toki niitäkin asepuvun kantajia löytyy, joilla lie toive päästä kokeilemaan teorian käytännön vastaavuus.

****

Myönnettäköön, että ammuskelun ja sotatilan leikkiminen oli ajoittain jänskää puuhaa, josta sai adrenaliinikiksejä. Minun aikaan sitä kutsuttiin miehisyydeksi, mutta adrenaliiniboosti myönnetään nykyään sukupuolettomaksi. Ajattelin ja ajattelen kuitenkin, että jos kohtaisin tilanteen, jossa olisin pakotettu ampumaan kanssaihmisen – se todennäköisesti vaurioittaisi mieltäni pysyvästi.
Ehkä sillä on tarkoituksensa, että mieltä hämätäksemme ripustamme rintapieliin pinssejä ikään kuin kykyjemme todisteeksi, lupana tappaa.

****

RK-62 oli suurimman osan palvelusajastani asehyllyssä rivissä tovereidensa kanssa, tiukasti lukittuna ja ilman tappavaa annostaan. Sen kerrottiin olevan morsiameni ja pitävän huolta minusta ja tovereistani. En koskaan varsinaisesti sisäistänyt sen filosofista luonnetta. Minä tunsin vain kylmän raudan, jolla oli yksi tehtävä – ja sen käskyttäjänä lopulta minä. Aivan sama, miksi sitä nimitti.

****

Olen kokenut sen tuoman kyvyn vallanpitäjänä, ja sen myötä en koskaan siviilissä tai reservissä kantaisi minkään sortin pinssiä julistaakseni yhtään mitään yhtään mistään. Jos mummo vainaa opetti piereskelystä, ukki vainaa tiesi kertoa: ”Aseiden kanssa ei leikitä.”

****

RK-62 ja vulva poikivat mieleeni muiston nuoruudesta. Nuoruuden huumassa lähdin Interrail-matkalle. Pelotti, jännitti, mutta tie – tai siis raiteet – kutsuivat uteliasta mieltä.
Yksin ja haperolla kielitaidolla Euroopan halki reissaten. Ei lopultakaan ihan helppo nakki introvertille ja ujolle minulle. Alkoholilla sai jonkin verran kyvykkyyttä, mutta pakko oli olla varovainen. Siispä ennen lähtöä hommasin verhokankaan ja pyysin äitiäni ompelemaan kukkahousut. Kertakaikkisen räikeät, kukkakuvioiset housut.

****

Tiedäthän mihin pyrin. Pelko, röyhkeys, huomionhakuisuus ja naiivius kulkevat samoissa hameissa tai housuissa. Vain ajattelun kypsyys unohtuu neulomatta.

37. Holy Pussy and the RK-62

108 years of independence. The week has passed in the grind of everyday life and driving back and forth to the doctor. The whole family has wrestled with a strange virus that can’t decide whether to be or not to be. Our Advent choir is named “Köhä.” So no great celebrations or special events were written into the calendar for Independence Day. Over breakfast, we ceremoniously called across the omelette: “Happy Independence Day.”

****

We watched the Presidential Castle Reception with half an eye on the TV, and I’ve followed the surrounding news coverage throughout the week. My late grandmother’s saying came to mind: “People with too much time always find something to fuss about.”

****

Again, the quote attributed to Sweden’s Chancellor Axel Oxenstierna (1583–1654) came to mind:
“If you only knew, my son, with how little wisdom the world is governed. An nescis, mi fili, quantilla mundus regatur.”
This week, if not in the absolute headlines, at least visible enough, were the vulva and the assault rifle. Google if you need clarification—I don’t care to rub the market gap any more precisely myself.

****

I’ve thought of myself as liberal in mindset, maybe even a bit anarchistic. A little shaking of calcified attitudes has never been wrong in my view. Over the decades I’ve lived, I’ve witnessed immense change in human development, both technologically and in our mental capacities.

Until I repeatedly face a day when I must admit: most of the development has been purely technical. Our spiritual forest still looks as if the slash-and-burn needs a burner. It’s incredibly easy to lead us by fart humor. It makes us laugh, it entertains, yes—but it doesn’t require much intellectual effort. Attention is always guaranteed.
Civility means knowing where and when to fart—my late grandmother taught that one doesn’t fart at the dinner table. She also taught that one shouldn’t hold in a fart, because it leads to bloating and discomfort. But even so, one does not shit at the dinner table.

****

The vulva and the RK-62 at the Castle Reception each presented their justification for their necessary presence. According to the vulva, equality, human rights, and minorities are being pushed underwater; therefore, we must not forget these issues, and the vulva wanted to bring this forward.
The RK-62, on the other hand, wished to thank for the past years, as it is retiring from the Finnish Defence Forces. The retirement is due to the rifle’s caliber being changed to a NATO-friendly one, and the RK-62 does not support the new caliber. In its eulogy, the RK-62 also mentioned that Finland’s independence has been defended and will continue to be defended with weapons if necessary—just to avoid any confusion; the bullet will still land on someone’s forehead, only the caliber changes.

****

My mind traveled the Milky Way of memories; I’ve had some degree of experience with both. Both carry aspects of responsibility and respect.

****

I’ve never really felt the need to share my experiences with the vulva as small talk or with the boys in the sauna. In fact, the subject has somewhat frightened me, and it has carried a certain mystique. The vulva has positioned itself greatly in the realm of communication and humility; being in its presence has involved being accepted. From a purely biological perspective, the meeting of vulva and penis entails the possibility of reproduction; the ultimate result being the purest form of love—a child.
As the noblest expression of a mental state, the vulva and penis agree on faithfulness. I’ve always considered “free love” somewhat sinful, for it is not truly love but rather the splashing of hormonal pleasure, in which responsibility and roles tend to get complicated at the moment of conception. Luckily, some sins can be banished with a condom.
In my imagination, I associate the vulva with love and fertility—let us also give room to its erotic and pleasurable nature.

I did not quite grasp how the vulva represents equality, human rights, and minorities. If such attributes are applied to organs rather than people, then does the raised middle finger on one’s chest represent the erect penis and its defiant nature, regardless of size? Is it then gendered—the middle finger?

****

My experience with the RK-62 assault rifle is 11 months long. The weapon is intended for the Defence Forces—purely and exclusively a military tool of killing. Among us, some seem to attach strong national identification to the rifle, as if it represents our national identity.
It is good to remember, though, that our national identity, like many things, has taken inspiration from elsewhere—multiculturalism. Its original model comes from our neighbor, the former Soviet Union; the AK-47 is the father to its bastard child, the RK-62.

****
The weapon is undeniably efficient and easy to use; it sends a bullet accurately into the enemy’s forehead even from 300 meters away. In full automatic mode, it theoretically spits 700 rounds per minute; in reality, with magazine changes (30 rounds/mag), the rate is 120–180 rounds per minute. An effective tool for sending a fellow human from time to eternity.

I have always regarded the assault rifle with respect and recognized its frightening power dynamic. My relationship with the weapon is far from straightforward, for I’ve sworn to use it if necessary. I do remember the primary message during training being that one should never have to use it.
Of course, there are also those wearing the uniform who might hope to test the theory in practice.

****

Let it be admitted: playing war and shooting was at times thrilling, giving adrenaline kicks. In my day it was called manliness, though adrenaline boosts are nowadays recognized as genderless. I thought—and still think—that if I ever faced a situation where I was forced to shoot another human being, it would likely damage my mind permanently.
Perhaps that is why, to fool ourselves, we pin badges on our chests as proof of ability—a license to kill.

***

The RK-62 spent most of my service time in the weapons rack with its comrades, tightly locked and without its lethal dose. They told us it was my bride and that it would take care of me and my comrades. I never really internalized its philosophical nature. I only felt the cold steel with one purpose—and I was its commander. It did not matter what one called it.

I have felt the power that comes from possessing such a tool, and because of that, I would never in civilian life or in the reserves wear any sort of badge to proclaim anything about anything. If my grandmother taught me about fart etiquette, my grandfather taught me: “You don’t play with weapons.”

****

The RK-62 and the vulva brought to mind a memory from my youth. In youthful excitement, I set off on an Interrail trip. I was scared, nervous, but the road—or rather the rails—called to my curious mind.
Alone and with fragile language skills, traveling across Europe. Not an easy task for an introverted and shy version of myself. Alcohol offered some capability, but caution was necessary. So before leaving, I bought curtain fabric and asked my mother to sew me floral pants. Outrageously bright, flower-patterned pants.

****

You know what I was aiming for. Fear, boldness, attention-seeking, and naivety all walk in the same skirts or pants. Only the maturity of thought is left unstitched.

37. Den heliga fittan och RK-62

108 år av självständighet. Veckan har gått i vardagens slit och körande fram och tillbaka till läkaren. Hela familjen har kämpat med ett märkligt virus som inte kan bestämma sig för om det ska vara eller inte vara. Vår adventskör heter “Köhä”. Därför planerades inga stora festligheter eller särskilda uppträdanden för självständighetsdagen. Vid frukosten ropade vi högtidligt över omeletten: “Glad självständighetsdag.”

****

Vi följde slottsbalen med ett halvt öga på tv:n, och jag har förstås följt nyhetsbruset kring den under veckan. Min mormors gamla kommentar dök upp i minnet: “De som inte har något vettigt att göra hittar alltid något att stöka med.”

****

Åter kom jag att tänka på det citat som tillskrivs Sveriges rikskansler Axel Oxenstierna (1583–1654):
“Om du visste, min son, med hur liten vishet världen styrs. An nescis, mi fili, quantilla mundus regatur.”
Denna vecka, om inte i de allra största rubrikerna, så åtminstone synligt nog, fanns fittan och stormgeväret. Googla om du behöver förtydliganden – jag tänker inte gnugga marknadsnischen mer noggrant själv.

****

Jag har tänkt på mig själv som liberal i mitt tänkande, kanske till och med en aning anarkistisk. Lite ruskande av förhårdnade attityder har aldrig varit fel, tycker jag. Under de årtionden jag levt har jag bevittnat en enorm förändring i mänsklig utveckling—teknologiskt och mentalt.

Tills jag gång på gång stöter på en dag då jag måste erkänna att utvecklingen till största delen varit teknisk. Vår andliga skog ser fortfarande ut som om svedjebruket saknar en brännare. Det är oerhört enkelt att leda oss med prutthumor. Visst skrattar vi, visst roar det – men det kräver ingen större intellektuell ansträngning. Uppmärksamheten är alltid garanterad.
Till bildning hör att veta var och när man pruttar – mormor lärde mig att man inte fiser vid matbordet. Hon lärde också att man inte ska hålla inne en fis, för det leder till svullnad och obehag. Men trots detta skiter man inte vid matbordet.

****

Fittan och RK-62 på slottsbalen presenterade båda sina motiveringar för varför deras närvaro var nödvändig. Enligt fittan trycks jämlikhet, mänskliga rättigheter och minoriteter ner under ytan; därför får vi inte glömma dessa frågor, och fittan ville lyfta fram dem.
RK-62 ville däremot tacka för de gångna åren, eftersom vapnet går i pension från försvarsmakten. Pensioneringen beror på att gevärets kaliber ändras till en NATO-vänlig sådan, och RK-62 stöder inte den nya kalibern. I sitt hållna minnestal påminde RK-62 också om att självständigheten har försvarats och kommer att försvaras med vapen vid behov—så att ingen ska missförstå; kulan kommer fortfarande att hamna i pannan, endast kalibern ändras.

****

Mina tankar reste längs minnets Vintergata; jag har erfarenheter av båda under livets gång. Båda rymmer också aspekter av ansvar och respekt.

****

Jag har egentligen aldrig känt behov av att dela mina erfarenheter av fittan som small talk eller med pojkarna i bastun. Faktum är att ämnet har skrämt mig något och burit en liten portion mystik. Fittan har i hög grad placerat sig i förmågan att kommunicera och en viss ödmjukhet; att vara i dess närhet har inneburit att bli accepterad.
Ser man enbart biologiskt på saken innebär mötet mellan fitta och penis en möjlighet till reproduktion; slutresultatet är den renaste formen av kärlek—ett barn. Som den ädlaste uttrycksformen av ett mentalt tillstånd kommer fittan och penisen överens om trohet. Jag har alltid sett “fri kärlek” som något syndigt, eftersom det egentligen inte är kärlek utan hormonellt njutningsstänk, där ansvar och roller tenderar att krångla till sig i befruktningens ögonblick. Lyckligtvis kan man fördriva vissa synder med hjälp av gummi.
I mina tankar förknippar jag fittan med kärlek och fruktbarhet. Låt oss också ge rum åt dess erotiska och njutningsfulla natur.

Jag förstod inte riktigt hur fittan representerar jämlikhet, mänskliga rättigheter och minoriteter. Om man tilldelar sådana egenskaper åt organ i stället för människor, representerar då det uppsträckta långfingret på bröstet en erigerad penis och dess trotsiga natur, oavsett storlek? Är det då könat—långfingret?

****

Min erfarenhet av stormgeväret RK-62 är elva månader. Vapnet är avsett för försvarsmakten—enbart och uteslutande ett militärt verktyg för dödande. Hos vissa verkar vapnet väcka en stark nationell identifikation, som om det representerade vår nationella identitet.
Det är dock gott att minnas att vår nationella identitet, liksom mycket annat, har fått impulser utifrån—alltså mångkultur. Dess ursprungliga förebild kommer från grannen, det dåvarande Sovjetunionen; AK-47 är fadern till sitt oäkta barn, stormgeväret RK-62.

****
Vapnet är onekligen effektivt och lättanvänt; det skickar kulan träffsäkert in i fiendens panna på upp till 300 meters avstånd. I automateld spottar det teoretiskt 700 skott i minuten; i verkligheten, med magasinbyten (30 skott/magasin), är takten 120–180 skott i minuten. Ett effektivt verktyg för att sända en medmänniska från tid till evighet.

Jag har alltid förhållit mig med respekt till stormgeväret och erkänt dess skrämmande maktbalans. Min relation till vapnet är långt ifrån okomplicerad, för jag har svurit att använda det vid behov. Jag minns mycket väl att budskapet under utbildningen var att man helst aldrig ska behöva använda det.
Naturligtvis finns det också de i uniform som nog gärna skulle vilja testa teorins praktiska sanning.

****

Låt mig erkänna: att skjuta och leka krig var ibland spännande och gav adrenalinkickar. På min tid kallades det manlighet, men adrenalinrus är numera könsneutralt. Jag tänkte då, och tänker fortfarande, att om jag någonsin hamnade i en situation där jag tvingades skjuta en medmänniska—skulle det troligen skada mitt sinne permanent.
Kanske är det därför vi, för att lura oss själva, hänger märken på våra bröst som bevis på vår förmåga—en licens att döda.

****

Stormgeväret RK-62 stod under största delen av min tjänstgöring i vapenskåpet i rad med sina kamrater, hårt låst och utan sin dödliga dos. Man sade att det var min brud och att det skulle ta hand om mig och mina kamrater. Jag internaliserade aldrig riktigt dess filosofiska natur. Jag kände bara det kalla stålet med ett enda syfte—och jag var dess befallande. Det spelade ingen roll vad man kallade det.

Jag har känt makten som kommer av att ha ett sådant verktyg, och därför skulle jag aldrig som civil eller reservist bära någon sorts märke för att proklamera något om någonting. Om min mormor lärde mig om fisetikett, lärde min morfar mig: “Man leker inte med vapen.”

****

RK-62 och fittan väckte ett ungdomsminne till liv. I ungdomens yra gav jag mig ut på Interrail. Jag var rädd, nervös, men vägen—eller rättare sagt rälsen—kallade på mitt nyfikna sinne.
Ensam och med skör språkkunskap reste jag genom Europa. Inte ett lätt uppdrag för en introvert och blyg version av mig själv. Alkohol gav vissa förmågor, men försiktighet var nödvändig. Därför köpte jag gardintyg innan jag åkte och bad min mor sy mig ett par blommiga byxor. Skrikigt ljusa, blomsterprydda byxor.

****

Du vet vad jag försökte uppnå. Rädsla, fräckhet, uppmärksamhetssökande och naivitet vandrar i samma kjolar eller byxor. Endast tankens mognad lämnas osydd.