35. Afrikka

On märkää ja pimeää, arkirutiinit kahlaavat samaa polkua päivästä toiseen. Onnellisuuden tuokiot löytyvät kulloisenkin luettavana olevan kirjan sivuilta, piirustus- ja maalausharjoituksista ja ennen kaikkea perheen kanssa nipistetyistä yhteisistä hetkistä. Kenkäostoksilla, ruoanlaitossa, eilen käytiin uimahallissa. Yksinkertaisia ovat onnenhetket arjen väännössä.

****

Mutta

****

Keskustelin vaimon kanssa päivänä eräänä jos toisenakin: milloinkahan pääsisimme Afrikkaan? Se vaatii aikaa ja rahaa; molemmat kohtuullisen tiukassa.

****

Tärkeää olisi lasten saada tutustua juuriinsa, nähdä puolensa. Henkilökohtaisesti mietin usein suhdettani Afrikkaan. Täsmennettäköön, että eteläiseen Afrikkaan – nimenomaisesti Eswatiniin. Kuten Eurooppa, myös Afrikka on laaja käsite, ja mielestäni ansaitsee täsmennyksen silloin, kun henkilökohtaista kosketuspintaa esiintyy. Ja esiintyyhän sitä tapauksessani.

****

Kuinka lähestyä mannerta, maata ja henkilökohtaista kokemusta kohteena, joka sisältää valtavan määrän oletuksia ja ennakkoluuloja? Valehtelisin, jos väittäisin etten ollut marinoitunut yleistyksillä mennessäni mantereelle. Aivan kuten ensimmäisen ulkomaanmatkani Kreikkaan: mieleni oli ladattu oletuksilla. Olin silloin kovin nuori, ja asetukseni sen mukaiset. Kokemukseni muovautui varsin kapea-alaiseksi.

****

Ymmärrän näin varttuneena rajata näkemykseni ja kokemukseni sen mukaisesti, mikä statukseni on vieraalla kamaralla. Kreikassa olen käynyt arvatenkin kymmeniä kertoja ja viettänyt yhteenlaskettuna kuukausia eri puolilla maata. Aina kuitenkin turistina, lomailemassa. Näin ollen kosketukseni ja käsitykseni yhteiskunnasta on vähintäänkin värittynyt – tavernoiden ja rantojen näkökulma. Yhteiskunta ja ihmiset ovat lopulta kohtalaisen vieraita. Perheenä matkustaessamme Kreikkaan tai muualle rajojemme ulkopuolelle voimme helposti jakaa samankaltaisen kokemuksen ja näkemyksen – vieraita olemme.

****

Mutta Eswatini

****

Aikoinaan tarjoutui mahdollisuus lähteä maahan pidemmäksi aikaa, vieläpä opiskelijan statuksella. Siis toisenlainen lähtökohta kuin turismi. Lähdin silkasta uteliaisuudesta, kun kerran oli tilaisuus. Yhtä lailla olisin tarttunut tilaisuuteen lähteä mihin tahansa muuallekin kaukomaille – minulla ei ollut erityistä määränpään tarvetta, ainoastaan halu lähteä.

****

Aikani Eswatinissa ja sen jälkeen muutti monta seikkaa elämässäni, vähäisin ei suinkaan ole papin aamen ja syntyneet lapsemme. Rakkaudeksi sitä kutsutaan. Suhteeni Afrikan mantereeseen on siis vaimon ja lasten myötä peruuttamaton ja pysyvä. Olkoonkin, että Suomi on kotimme ja lapset syntyneet täällä, emme saata sivuuttaa heidänkään kasvussaan vanhempien vaellusta.

****

Aikani Eswatinissa antoi jonkinlaisen ymmärryksen yhteiskuntajärjestelmään, kulttuuriin ja infraan. Voisin toki tuottaa ikiaikaista vertailua ja vakuuttaa stereotyyppistä kantaa puolesta tai vastaan, paremmin–huonommin, eikun minä kun… Mutta olkoon.

****

Minä kaipaan taloomme rinteessä. Taloon, jonka takapihalta avautui näkymä kukkuloille. Kaipaan jyrkkää mäkeä, jota pitkin kavuttiin alas, jotta sai pikkubussin kyydin kaupunkiin. Hiljaisuutta katsella auringonlaskua grillaten takapihalla tai katon lipan alla kuunnella rankkasadetta salamoiden pieksäessä kukkulan kylkiä.

****

Kaipaan sitä joutilaisuutta, kun sain valjastaa yhteyksien pätkimisen syyksi venyttää opintotehtävien määräpäivää. Kaipaan epäkohtien pohdintaa samalla lailla kuin tois puol jokkeekin.

****

Kaipaan aikaa, kun sain elää vain tarkkaillen ihmisiä ja ympäristöä. Kaipaan bussiaseman poskessa ollutta ruokakojua, josta nappasin lihapasteijoita evääksi kävellessäni harjoittelupaikkaani.

****

Kaipaan niitä muutamaa ihmistä, joihin tutustuin; olenhan aina ollut välttelevä kontaktien suhteen. Usein olimme hiljaisuuden vallitessa yhtä mieltä tai ainakin samoilla linjoilla.

****

Kaipaan erityisesti sitä yhtä hauskaa veikkoa, jonka kanssa kävimme lounaalla shisanyama-mestassa: tiedäthän – ostat tiskiltä valitsemaasi lihaa tai makkaraa ja tykötarpeet. Grillaat itse ostoksesi tarjotulla tulipaikalla. Lounasgrilli parhaimmillaan.

****

Kaipuu mielestäni kertoo kaiken oleellisen suhteestani Eswatiniin, Afrikkaan.

****

Tiedätkös, minulla on epäilys, että joku lukiessaan saattaa ajatella – no miks et sitten muuta sinne, jos se kerran on niin parempi. Hänelle minä sanon – kyse ei ole lainkaan siitä, vaan eheydestä ja kaipuusta, jonka sain.

****

Meidän perhe on osa Eswatinia, vaikkei kukaan meistä ole maan kansalainen. Lapsemme ansaitsisivat kosketuksen juurtensa maaperään. Ehkä hekin oppisivat kaipaamaan.

****

35. Africa

It is wet and dark; daily routines trudge along the same path day after day. Moments of happiness are found in the pages of whichever book I’m reading, in drawing or painting exercises, and most of all in the snatched-together moments with my family. Buying shoes, cooking food, yesterday a visit to the swimming hall. Simple are the moments of joy in the wrestle of everyday life.

****

But

****

I talked with my wife one day and another: when might we finally make it to Africa? It takes time and money; both are rather scarce.

****

It is important for the children to learn about their roots, to see their own heritage. Personally, I often reflect on my own relationship with Africa. To be precise: Southern Africa – more specifically Eswatini. Just like Europe, Africa is a broad concept, and it deserves clarification when one has personal ties to it. And in my case, those ties certainly exist.

****

How do you approach a continent, a country, and a personal experience that carries with it a vast number of assumptions and prejudices? I would be lying if I claimed I had not been marinated in generalizations before going there. Just like on my first trip abroad to Greece: my mind was loaded with assumptions. I was very young then, and my settings were accordingly narrow. My experience formed into something fairly limited.

****

Now, older and slightly wiser, I understand how to frame my views and experiences according to the status I hold on foreign soil. I’ve visited Greece dozens of times, spending months altogether in different parts of the country – but always as a tourist, on holiday. Therefore, my contact with and understanding of society there is, at best, coloured: tavernas and beaches. The society and the people remain in many ways strangers. When we travel as a family to Greece or elsewhere beyond our borders, our experience is still fundamentally the same – strangers we are.

****

But Eswatini

****

I once had the chance to go to the country for a longer period, as a student no less. A different starting point than tourism. I left out of pure curiosity; when a chance appeared, I took it. I would have said yes to almost any faraway place – I had no particular destination in mind, only a desire to go.

****

My time in Eswatini and after changed many things in my life, not least the pastor’s blessing and the children who were born to us. One might call that love. My relationship with the African continent is therefore irreversible and permanent through my wife and children. And although Finland is our home and the children were born here, we cannot ignore the journey their parents have taken.

****

My time in Eswatini gave me some understanding of the society, culture, and infrastructure. I could, of course, produce endless comparisons and reinforce stereotypes, for or against, better–worse, me–you… But I won’t.

****

I miss our house on the hillside. The house whose backyard opened toward the rolling hills. I miss the steep path we walked down to catch the minibus to town. The quiet evenings watching the sunset while grilling outside, or sitting under the roof listening to the heavy rain as lightning struck the sides of the hills.

****

I miss the idleness of being able to blame poor connections for extending my deadlines. I miss pondering the world’s problems just as much as I miss pondering the ones "on the other side of the river" back home.

****

I miss the time when I could simply live by observing people and the environment. I miss the food stall by the bus station where I bought meat pies for my walk to my internship.

****

I miss the few people I got to know; I have always been somewhat avoidant with new contacts. Often, in the silence, we found ourselves thinking the same way.

****

I especially miss one funny fellow with whom I used to have lunch at a shisanyama place – you know: you buy your choice of meat or sausage and the extras from the counter, and then grill it yourself at the fire pit provided. Lunch grilling at its best.

****

This longing, I think, tells everything essential about my relationship with Eswatini, with Africa.

****

I suspect someone reading this might think – well then why don’t you just move there, if it’s so much better? To them I say: it’s not about that at all, but about the wholeness and the longing I was given.

****

Our family is a part of Eswatini even though none of us are citizens of the country. Our children deserve a connection to the soil of their roots. Perhaps they too will learn to long.

****

35. Afrika

Det är vått och mörkt, och vardagsrutinerna vadar samma stig dag efter dag. Glädjestunderna hittas i sidorna av boken jag råkar läsa, i tecknings- och målningsövningar och framför allt i de små, tillsnörpta stunderna tillsammans med familjen. På skoinköp, vid matlagning, igår i simhallen. Enkla är de lyckans ögonblick mitt i vardagens slit.

****

Men

****

Jag talade med min fru en dag och en annan: när skulle vi äntligen kunna åka till Afrika? Det kräver tid och pengar; båda är ganska knappa.

****

Det vore viktigt för barnen att få lära känna sina rötter, att se sin andra sida. Själv funderar jag ofta över mitt förhållande till Afrika. För att precisera: södra Afrika – närmare bestämt Eswatini. Liksom Europa är Afrika ett brett begrepp, och förtjänar precisering när man har personlig anknytning. Och det har jag.

****

Hur närmar man sig en kontinent, ett land och en personlig erfarenhet som rymmer en mängd antaganden och fördomar? Jag skulle ljuga om jag påstod att jag inte var marinerad i generaliseringar när jag reste dit. Precis som på min första utlandsresa till Grekland: mitt sinne var fullt av förväntningar. Jag var ung, och min inställning därefter. Min upplevelse blev rätt smal.

****

Nu, äldre och mer erfaren, förstår jag att begränsa mina iakttagelser enligt min position som främling. Jag har besökt Grekland tiotals gånger och sammanlagt tillbringat månader där, men alltid som turist. Därför är min bild av samhället färgad – tavernor och stränder. Samhället och människorna är i grunden rätt främmande. När vi reser som familj till Grekland eller någon annanstans delar vi egentligen samma upplevelse – främlingar är vi.

****

Men Eswatini

****

En gång fick jag möjlighet att åka till landet för en längre tid, till och med som student. Ett annat utgångsläge än turism. Jag åkte av ren nyfikenhet när chansen fanns. Jag hade tackat ja till nästan vilket fjärran land som helst – det fanns inget särskilt mål, bara en vilja att resa.

****

Min tid i Eswatini och efteråt förändrade många saker i mitt liv, inte minst prästens amen och våra barn som föddes därigenom. Kärlek kallas det. Mitt förhållande till den afrikanska kontinenten är därför oåterkalleligt och bestående genom min fru och mina barn. Och även om Finland är vårt hem och barnen är födda här, kan vi inte bortse från den vandring deras föräldrar gjort.

****

Min tid i Eswatini gav mig viss förståelse för samhällsstrukturen, kulturen och infrastrukturen. Jag kunde förstås producera ändlösa jämförelser, bekräfta stereotyper, för eller emot, bättre–sämre, jag–du… men låt bli.

****

Jag saknar vårt hus på sluttningen. Huset vars bakgård öppnade sig mot kullarna. Jag saknar den branta backen vi gick nedför för att få skjuts med minibussen till stan. Tystnaden när vi såg solnedgången medan grillen glödde, eller att sitta under taket och lyssna på ösregnet medan blixtarna slog mot sluttningarna.

****

Jag saknar lättjan i att kunna skylla på dåliga förbindelser för att förlänga deadline för mina studieuppgifter. Jag saknar funderingarna över världens brister, på samma sätt som jag saknar funderingarna vid ån där hemma.

****

Jag saknar tiden då jag kunde leva genom att bara betrakta människor och omgivning. Jag saknar matståndet vid busstationen där jag köpte köttpiroger på väg till min praktikplats.

****

Jag saknar de få människor jag lärde känna; jag har ju alltid undvikit kontakter. Ofta var vi i tystnaden överens, eller åtminstone på samma linje.

****

Jag saknar särskilt en rolig filur som jag åt lunch med på ett shisanyama-ställe – du vet: du köper ditt val av kött eller korv och tillbehör, och grillar själv vid eldstaden. Lunchgrill när den är som bäst.

****

Längtan berättar, enligt mig, allt det väsentliga om mitt förhållande till Eswatini och Afrika.

****

Jag misstänker att någon som läser detta kan tänka – men varför flyttar du inte dit då, om det nu är så mycket bättre? Till den personen säger jag: det handlar inte om det alls, utan om helheten och längtan jag fick.

****

Vår familj är en del av Eswatini, även om ingen av oss är medborgare. Våra barn förtjänar en kontakt med jordmånen av sina rötter. Kanske lär de sig också att längta.

****