Veteen halkaistu matka

Puisen veneen keula pilkkoi tyynen järven pintaa 14 hevosvoiman perämoottorin tuuppamana. Poika kokassa roikkui veneen laidan yli niin, että yletti kä vedenpintaan  halkomaan matkaa. Pienen pojan käsi teki veteen hennon roiskeisen uran. Todiste pojan olemassa olosta oli kadonnut jo ennen keskituhtoa. Viimeistään peräaallot nielivät veteen halkaistun kartan. Isoisä istui perässä ja ohjasi veneen kulkua. Sellainen muisto oli syöpynyt pojan mieleen. Veteen halkaistu matka.

Yhteiskunta on vuosikymmeniä järjestelmällisesti kehittänyt itseään suuntaan, että jäsenet saisivat itsestään parhaan potenttiaalin esille. Huolimatta jäsenensä taustoista , onnistumisista tai epäonnistumisista. Ideaalina ajatuksena yksilön olevan yhteiskunnan tuottava jäsen huolimatta ”asetuksista”.

Ala-asteen ensimmäiselle luokalle saapuu täyttämään oppivelvollisuuttaan ja oikeuttaan oppia kirjava joukko lapsia. Jollain on syötynä runsas aamupala, toinen on syönyt vain kynsiään. Vaatteet muotimerkkiä tai likaiset ja kuluneet sisaruksen vanhat. Hyvää huomenta on kotona toivotettu jollain noin sadastaviidestäkymmenestä Suomessa puhuttavasta kielestä,  joku on saanut lähteä kouluun yksin ilman kenenkään huomenia. Illalla eräälle  vanhempi lukenut hyvissä ajoin iltasadun ja aamulla herännyt virkeänä. Sillä toisella vanhemmat on juovuspäissään huudattaneet steroita aamupuolelle yötä ja unet olivat jääneet vähiin. Osa tietää jo kuinka lukea, vähän laskeakin. On partiolaisia, futaajia , taidekurssilaisia, musakerholaisia, monenlaisia harrastajia , niitäkin jotka eivät harrasta mitään . Lapsista huomasi osan olevan vetäytyviä ja hiljaisia , osa on äänekkäitä ja malttamattomia.

Meitä oli moneksi kuten tänään on heitäkin. Opettajat ovat vuosikymmenten saatossa kehittyneet monella tavoin. Karttakeppiä heiluttavasta – koti, uskonto ja isänmaa – eetosta julistavasta luokanvalvojasta on muotoutunut luokattomasta yhteiskunnasta ponnistanut laaja-alaisesti koulutettu ja monimuotoisuutta edustava vuorovaikutustaidot omaava ja psykologian kurssinkin käynyt kansankynttilä. Huomionarvoista lienee kuitenkin mainita, että opettaja, lääkäri , poliisi , sotilas , pappi , sosiaalityöntekijä tai mikä tahansa yhteiskunnan rakennus – ja tukipalveluita tarjoava ammattilainen kantaa muistoissaan menneisyyttään ja pankkitilillään sosioekonomista kompetenssiaan. Hän on saavuttanut tasa-arvoisuuden ja samalla menettänyt ammatin tai aseman glorifioiman ”parempi ihminen” statuksen. Saattaa hyvinkin olla niin, että opettaja on entinen narkomaani tai saarnastuolissa julistaa polygamiaan taipuivainen hippi , kenties sosiaalityöntekijänä toimii syntyperältään kehitysmaalainen. Yhteiskunta on arvoistunut tunnustamaan ihmisen jakamattoman arvon. Saattaa olla niin, että yksilön kokemuksilla on tarjottavaa yhteiskunnan kerrosten rakentamisessa. Harha siitä, että opettaja tai pappi olisivat erinomaisuudessaan aina oikeassa tai korvaamattomia on väistynyt kanssakulkijan vaatimuksen tärkeyteen. Saattaa olla hyvinkin niin, että putkimies tienaa ruhtinaallisesti  ja on harrastuksenaan suorittanut filosofian kandin. Kansalainen on oikeutettu vaatimaan asiantuntemusta , perehtyneisyyttä ja oikeudenmukaisuutta. Vaatimukset ovat tulleet osaksi oikeuksiamme , tosin ne ovat olleet jo aikaa sitten luettavissa ja nähtävissä taiteen tavassa riisua yhteiskuntaa näkyville. Muistatkos Aapelin – Siunattu Hulluus elokuvaversion. Vapaasti lainattuna :

• ” Opettaja Rummukainen, häntä minä pitäisin likipitäen viisaana miehenä. Mutta ei hänkään oikein viisas mies ole, sillä minun järkeen ei asetu se kuinka kukaan oikein viisas mies viitsisi koko ikäänsä opettaa toisia.”
• ” Pastori, häntä en pidä lainkaan viisaana, sillä ei sellainen ole viisas mies , joka ensin lukee isosta kirjasta ja lausuu sitten kaiken ominaan. ”

Yhteiskunnan ja jäsentensä kannalta näyttäisi useinkin olevan suuresti merkityksellistä taiteen vapaudella ja roolilla. Toisin sanoen hyväksyykö yhteiskunta kritiikin , jopa pilkan itseään ja jäseniään kohtaan. Sananvapaus on varmasti mitalikolmikossa mitattaessa oikeudenmukaisuutta ja monimuotoisuutta. Demokratiassa on ensiarvoisen tärkeää ylläpitää keskustelua ja moraalikoodistoa, lainsäädäntöäkin siitä kenen tulee tai tulisi käyttää ja miten sananvapauttaan. Henkilökohtaisesti olen erityisen herkkänahkainen sellaisia sanavapauden säilän heiluttajia kohtaan , jotka nousevat hierarkian portaita ja kuvittelevat portaiden yläpäässä sanan muuttuvan vapaaksi sylkeä. Ihminen , joka ei kykene hillitsemään vihaansa ja kanssaihmisen halveksuntaa on kykenemätön arvioimaan yhteiskunnan kannalta tasapainoisimpia ja oikeudenmukaisia ratkaisuja.

Olemme matkanneet erinomaisen pitkälle henkisesti ja sivistyksellisesti. Maailma ympärillämme on avautunut konkreettisesti ja kuvainnollisesti. Voimme matkata mihin vain maailmassa , jos emme fyysisesti niin tietokoneen sovelluksella pääsemme käymään kenen tahansa kotikadulla. Kaikki tieto on klikkauksen päässä. Konkreettiset mahdollisuudet jakaa ajatuksia ja kokemuksia ovat rajattomat. Meillä ei ole mitään estettä rakentaa oikeudenmukainen maailma. Ainoa este on kykymme kohdata keskustelukumppani peilissä. Tunnistammeko oman kuonamme tukehduttavan vaikutuksen, osaammeko antaa anteeksi menneisyydelle ja ymmärtää syitä ja seurauksia. Jokaisella meistä on tehtävä kirjoittaa historiaa, olemme sanoillamme ja teoillamme osa tulevaisuutta.

Pienen pojan käsi teki veteen hennon roiskeisen uran. Todiste pojan olemassa olosta oli kadonnut jo ennen keskituhtoa. Viimeistään peräaallot nielivät veteen halkaistun kartan. Isoisä istui perässä ja ohjasi veneen kulkua. Sellainen muisto oli syöpynyt pojan mieleen. Veteen halkaistu matka.

A Journey Split into Water

The wooden boat's bow sliced the calm surface of the lake, nudged forward by a 14-horsepower outboard motor. The boy in the bow leaned over the side far enough to reach the water and split the journey with his hand. The small boy’s hand carved a delicate, splashing trail into the water. The evidence of the boy’s existence had already disappeared before the middle bench. At the latest, the wake swallowed the map split into water. Grandfather sat in the stern, steering the boat’s course. Such a memory had burned itself into the boy’s mind. A journey split into water.

For decades, society has systematically developed itself in a direction where its members could bring out their best potential—regardless of their backgrounds, successes, or failures. The ideal has been that every individual is a productive member of society, no matter their "settings."

A colorful crowd of children arrives in first grade to fulfill their obligation and right to learn. Some have had a full breakfast, others have only chewed their nails. Some wear designer clothes, others wear dirty, worn hand-me-downs. “Good morning” has been wished at home in one of some 150 languages spoken in Finland—or not at all. One child heard a bedtime story the night before and woke up refreshed. Another spent the night listening to blaring stereos from drunken parents and barely slept. Some already know how to read, even do a little math. There are scouts, footballers, art class kids, music clubbers—some who don’t participate in anything. Some children are quiet and withdrawn, others loud and restless.

We came in many forms, just as they do today. Over the decades, teachers have developed in many ways. From a pointer-wielding, "home, religion, and fatherland" preaching classroom overseer has evolved a broadly educated, diversity-representing, communication-skilled, psychology-aware torchbearer of the people emerging from a non-graded society. It’s worth noting, however, that a teacher, doctor, police officer, soldier, priest, social worker—or any provider of society’s structural and support services—carries in their memories their past and in their bank account their socioeconomic competence. They have achieved equality, and at the same time lost the "better human" status once glorified by profession or position. It may well be that a teacher is a former addict, or a preacher on the pulpit leans toward polygamy, perhaps a social worker is of developing world origin. Society has matured to recognize the indivisible value of a person. It may be that an individual's experiences have value in building the layers of society. The illusion that a teacher or priest is always right or irreplaceable in their excellence has given way to the importance of being a fellow traveler. It may well be that a plumber earns handsomely and holds a bachelor's in philosophy as a hobby. A citizen is entitled to demand expertise, dedication, and fairness. These demands have become part of our rights, though they’ve long been readable and visible in the way art strips society bare. Do you remember Aapeli’s Blessed Madness film version? Freely quoted:

• "Teacher Rummukainen—him I would consider nearly a wise man. But he’s not truly wise either, for it doesn’t fit my logic how any truly wise man would want to spend his whole life teaching others."
• "The pastor—I don’t consider him wise at all, for no wise man reads from a big book and then repeats it all as if it were his own."

For society and its members, the freedom and role of art often seem greatly significant. In other words, whether society accepts criticism—even mockery—of itself and its members. Freedom of speech is surely in the top three when measuring justice and diversity. In a democracy, it is vitally important to maintain discourse and a moral code, even laws, about who should—or shouldn’t—use their freedom of speech and how. Personally, I am especially thin-skinned toward those who wield the blade of free speech from the top of a hierarchy and imagine that words become free to spit. A person who cannot control their hatred or disdain for others is incapable of assessing the most balanced and just solutions for society.

We have traveled remarkably far intellectually and culturally. The world around us has opened up, both concretely and figuratively. We can travel anywhere in the world—even if not physically, then by computer app we can visit anyone’s home street. All knowledge is a click away. The concrete opportunities to share thoughts and experiences are limitless. There is nothing stopping us from building a just world. The only obstacle is our ability to face the discussion partner in the mirror. Do we recognize the suffocating effect of our own snout? Can we forgive the past and understand causes and consequences? Each of us has the task of writing history; through our words and actions, we are part of the future.

The small boy’s hand carved a delicate, splashing trail into the water. The evidence of the boy’s existence had already disappeared before the middle bench. At the latest, the wake swallowed the map split into water. Grandfather sat in the stern, steering the boat’s course. Such a memory had burned itself into the boy’s mind. A journey split into water.