Lisää tekstiä napsauttamalla tästä.

42.Taiteilua

Pakkanen narskuu kengän alla, ajatus oksentaa vasten maailmanmenoa. Olen silloin tällöin miettinyt mahdollisuutta, ettei jonain talvena kertaakaan kävisi niin, että kengän alla narisee. Että ilmastonmuutos tappaisi narinan näillä leveysasteilla. Kuudes vuosikymmen on vierähtänyt alulleen elon polkua, ja joka talvi on narahtanut edes hiukan, edes muutamana päivänä. Narina on antanut toivoa: ehkä tästä selvitään, ehkä tiede meidät pelastaa, ehkä uskomme järjen ääntä.

****

Kunnes selaan päivän uutiset ja törmään absoluuttiseen järjettömyyteen. Uutisvirta saa voimaan pahoin, ja usko järkeen katoaa. Toivo luisuu viemäriin ja ihmisyyden jätteet tukkivat järjen. Paska tukkii limbisen järjestelmän.

****

Viha on koettanut kampata tunne-elämän, ja halusin kirjoittaa vihasta. Meillä on lasipöytä, ja pidän tapana laittaa mukinalusen kahvikupille – usein koppaan kirjahyllystä käteen osuvan kirjan. Tällä kertaa mukinaluseksi osui Khaled Hosseinin Meren rukous. Vihani ja oksennukseni sulivat ja muuttuivat suruksi. Taide voi pelastaa meidät epätoivonkin hetkellä. Niin kauan kuin keskuudessamme on taiteilijoita, niin kauan on ihmisyyttä.

****

Aivan – propagandataiteilijatkin ovat taiteen tekijöitä. Oletko koskaan miettinyt, kuinka valtiot ovat käyttäneet taiteilijoita yksipuolisen propagandan, toisin sanoen mielten muokkaamisen, välineenä? Tai kuinka taiteilijoita on sensuroitu, pahimmillaan vangittu tai tapettu taiteen tuottamisen ehkäisynä? Mutta minä haluan nyt nauttia taiteesta toivon tuottajana. Sitä paitsi haluan uskoa propagandataiteilijoidenkin huijanneen tilaajiaan ja katsojiaan. Näen sarkasmin ja ironian tulvivan mahtipontisissa teoksissa, joiden tarkoituksena on tuottaa ylivertaista tai lähes jumalallista mielikuvaa vallanpitäjistä tai yhteiskunnallisesta propagandasta.

****

Siitä saakka kun opin lukemaan, olen lukenut. Fiktiiviset tarinat ovat muokanneet ihmisyyttäni ja persoonaani; olen seikkaillut läpi elämän. Kulttuurisesti tiedostan lukemiseni olleen varsin yksipuolista kielellisesti ja maantieteellisesti: Eurooppaa suppeasti, Amerikkaa runsaasti ja pohjoismaista Suomea ja Ruotsia. Epäilenpä, ettei Diassiguibougoussa kasvanut ole kuullutkaan Eemelistä. Aku Ankasta kenties – eli taide hyvinkin saattaa yhdistää. Melko varma olen siitä, että meitä yhdistää halu taiteilla. En usko maailmasta löytyvän lasta, joka ei piirtäisi, maalaisi, askartelisi, sepittäisi tarinoita tai leikkisi mielikuvitusmaailmoissa. Me luomme haluamaamme todellisuutta tarinoiden, leikkien ja piirrosten kautta. Me myös torjumme pelkojamme olemalla supersankareita. Muistatko koskaan halunneesi olla leikeissä pahis? Vasta aikuinen pyrkii roiston ja sortajan rooliin – ei leikeissä vaan tosielämässä. Vain siksi, ettei aikuisen mieli taivu näkemään hyvää, vaan se uskoo pahuuden voimaan. Lukisit vaikka Pikku prinssin tai, jos haluat kuvia, Maailman vahvimman nallen – oikaise mielesi.

****

Elokuvat ja TV ovat lennättäneet mielikuvitustani ja persoonaani Röllimetsästä viidakoihin, suurkaupunkien sykkeeseen ja avaruuteen saakka. Jokainen nähty elokuva tai sarja on todistanut elettyä yhteiskuntajärjestystä ja tekijöidensä suhtautumista siihen. Kaurismäen Calamari Union ehkä todistaa miehisyyttä ja yhteiskuntamallia toisesta näkökulmasta kuin Rambo. Taidetta pyrkivät molemmat olemaan – elokuvataidetta ja miehisyyden kuvaa. Liikkuvan kuvan voima on eittämätön; elokuvassa A Clockwork Orange Alex DeLarge pakotetaan katsomaan väkivaltaa ja seksiä tarkoituksena ehdollistaa hänet voimaan pahoin ja näin ollen vieroittaa väkivaltaisista tavoistaan. Toimisiko tekniikka todellisuudessa? Voisiko ihmisen ehdollistaa hyvyyteen? Kokeilisin pakottamalla katsomaan kaikki Rölli-jaksot – ”kautta likaisten varpaitteni”.

****

Kasvuympäristöni patosivat mieltymykseni taiteen saralla niin, että kuvataiteet, teatteri tai klassinen musiikki eivät astuneet alkujaan ”sanavarastooni”. Ikä ja etenkin muutto Turkuun ovat eittämättä avaroittaneet mieltäni varsinkin kuvataiteiden arvostukseen ja puhuttelevuuteen. Kuvataiteiden helppo lähestyttävyys ja saatavuus ovat kirjaimellisesti saattaneet askeleeni kuvataiteiden kynnyksen yli. Aikaisemmin kanssakäyminen kuvataiteiden kanssa oli kovin satunnaista ja useimmiten toissijaisen kanavan välityksellä tapahtuvaa. Vaihtuvat näyttelyt ja lähikontakti useiden museoiden ja gallerioiden myötä ovat hengästyttäneet mieltäni useiden taiteilijoiden toimesta. Museokortilla pääsen poikkeamaan Wäinö Aaltosen kynnyksen yli tai nykäisemään Turun Taidemuseon pantteriovenkahvasta ihan vain ohikulkiessa, tai poikkeamaan monissa muissa Turun taiteen tarjoajien neliöissä niin usein kuin mieli.

****

Turun vuosien myötä olen hakeutunut kuvataiteen pariin aina liikkuessani, eli oleellinen osa matkustamista niin kotimaassa kuin ulkomaillakin on ollut hakeutua kuvataiteilijoiden tuotosten puhuteltaviksi. Matka on erinomaisen mielenkiintoinen ja kasvattava. Taiteen katselusta taiteen ymmärtämiseen – tai edes haluun ymmärtää – on huikea haaste ihmismielelle. Mieltymys abstraktiin taiteeseen on ansoja ja opetuksia täynnä. Kuinka määritellä tai tunnistaa abstraktin taiteen arvo ja sisältö – ja onko se tarpeenkaan? Värien, viivojen ja muotojen järjestys tai epäjärjestys haastavat katsojan keskustelemaan itsensä ja ympäristönsä kanssa. Ymmärränkö minä todella jonkin teoksen merkityksen ja jos en ymmärrä, teeskentelenkö ymmärrystä? Voiko kankaalle roiskitulla maalilla olla jokin sanoma ja jos niin, kuka sen tulkitsee? Onko minun tulkintani yhtä lailla oikeassa kuin taiteilijan itsensä määrittelemä viesti? Onko minun uskottava taiteilijaa vai saanko olla eri mieltä?

****

Tässä maailman mielettömyydessä meille kaikille tekisi hyvää yrittää löytää selityksiä ja ymmärrystä abstraktin olemukselle. Väitän abstraktiuden ymmärtämisen olevan lähellä halua ymmärtää monimuotoisuutta, ihmisyyttä ja inhimillisyyttä. Väittämä, ettei abstrakti taide olisi oikeaa taidetta, on mielestäni yksiselitteisesti väärä. Jos et usko, haastan sinut tekemään taidetta: hanki valitsemasi kokoinen kangas, mustaa ja valkoista maalia; maalaa kankaan toinen puolisko mustalla ja toinen valkoisella. Voit päättää, kuinka suuren osan mustalla ja kuinka suuren valkoisella, tai kuinka moneen osaan jaat. Kehystä maalaamasi kangas ja kerro, voitko väittää, ettet juuri tuottanut kankaalle mielesi kontrasteja.

****

Näin on hyvä. Taiteen avulla elämä pitää valot päällä. Blogin alkukuvana on allekirjoittaneen vuonna 2019 maalaama Miesten mies aurinkoisena päivänä rantaleikeissä.

42.Artistry

Frost crunches beneath my shoes, a thought like vomiting at the obscene course of the world. From time to time, I wonder whether there will come a winter when it never crunches—not even once. That climate change would kill the sound at these latitudes. The sixth decade of life has begun its slow march, and every winter there has been at least a hint of crunching, at least for a few days. That sound has given me hope: perhaps we will survive, perhaps science will save us, perhaps we will listen to reason.

****

Until I scroll through the day’s news and collide with absolute absurdity. The news stream makes me nauseous and faith in reason evaporates. Hope slips into the drain, and the waste of humanity clogs rational thought. Shit blocks the limbic system.
****
Anger tried to trip my emotional balance, and I wanted to write about anger. We have a glass table, and I make a habit of placing a coaster under my coffee cup—often grabbing whatever book is closest on the shelf. This time the coaster was Sea Prayer by Khaled Hosseini. My anger and nausea dissolved and transformed into sorrow. Art can save us, even in moments of despair. As long as there are artists among us, there is humanity.
****
Granted—propaganda artists are artists too. Have you ever considered how states have used artists as tools of one-sided propaganda, in other words, instruments for shaping minds? Or how artists have been censored, imprisoned, even killed to prevent the production of art? Still, for now, I want to enjoy art as a source of hope. And I want to believe that propaganda artists have sometimes deceived their patrons and audiences. I see sarcasm and irony overflowing in grandiose works meant to create an image of superiority or near divinity for those in power or for ideological agendas.
****
Ever since I learned to read, I have read. Fictional stories have shaped my humanity and my personality; I have adventured through life. Culturally, I am aware that my reading has been linguistically and geographically narrow: Europe sparingly, America abundantly, and among the Nordics, Finland and Sweden. I doubt that someone raised in Diassiguibougou has ever heard of Emil of Lönneberga. Donald Duck, perhaps—so art may indeed unite. I am fairly certain that what unites us is the desire to create. I do not believe there exists a child who does not draw, paint, craft, tell stories, or play in imaginary worlds. We create our desired reality through stories, games, and drawings. We also fend off our fears by being superheroes. Do you remember ever wanting to be the villain in play? Only adults aspire to the role of oppressor and tyrant—not in play, but in real life. Because the adult mind no longer bends toward seeing good; it believes in the power of evil. Read The Little Prince, or if you want pictures, Bamse The Strongest Bear in the World —straighten your mind.
****
Films and television have carried my imagination and personality from the forest of Rölli to jungles, metropolitan pulses, and outer space. Every film and series bears witness to the society in which it was made and to its creators’ relationship with that society. Aki Kaurismäki’s Calamari Union perhaps portrays masculinity and social structures from a very different angle than Rambo. Both aspire to be art—cinematic art and representations of masculinity. The power of the moving image is undeniable. In A Clockwork Orange, Alex DeLarge is forced to watch violence and sex in order to condition him to feel ill, thereby weaning him from violent behavior. Would such a technique work in reality? Could a human be conditioned into goodness? I would try—by forcing the subject to watch every episode of Rölli—“by my dirty toes.”
****
My upbringing shaped my artistic preferences so that visual arts, theatre, or classical music did not initially enter my “vocabulary.” Age—and especially moving to Turku—has undoubtedly broadened my mind, particularly in appreciating and engaging with visual arts. Their accessibility and availability have literally carried my steps over the threshold of visual art. Previously, my engagement with visual art was sporadic and mostly mediated through secondary channels. Changing exhibitions and close contact with numerous museums and galleries have left me breathless through the works of many artists. With a Museum Card, I can step over the threshold of the Wäinö Aaltonen Museum or pull the panther-shaped door handle of the Turku Art Museum just while passing by, or visit many other art spaces in Turku as often as I like.
****
Over the years in Turku, I have increasingly sought out visual art whenever I travel—at home or abroad—making it an essential part of movement itself. The journey is extraordinarily engaging and enriching. Moving from viewing art to understanding it—or even wanting to understand it—is a tremendous challenge for the human mind. My preference for abstract art is full of traps and lessons. How does one define or recognize the value and content of abstract art—and is it even necessary? The order or disorder of colors, lines, and forms challenges the viewer to converse with themselves and their surroundings. Do I truly understand the meaning of a work, and if not, am I pretending to? Can paint splashed onto a canvas carry a message, and if so, who interprets it? Is my interpretation as valid as the artist’s stated intent? Must I believe the artist, or am I allowed to disagree?
****
In the madness of this world, it would benefit us all to try to find explanations and understanding in abstraction. I argue that understanding abstraction is close to the desire to understand diversity, humanity, and humaneness. The claim that abstract art is not real art is, in my view, unequivocally false. If you disagree, I challenge you to create art yourself: get a canvas of any size, black and white paint; paint one half black and the other white. You may decide the proportions or divide the canvas into multiple sections. Frame your painting and tell me whether you can truly claim you did not just put your mind’s contrasts onto that canvas.
****
This is good. Through art, life keeps the lights on. The opening image of the blog is Miesten mies aurinkoisena päivänä rantaleikeissä, painted by the author in 2019.

42.Konstnärskap

Frosten knarrar under skorna, en tanke som vill kräkas över världens motbjudande gång. Ibland har jag funderat på möjligheten att det en vinter aldrig skulle knarra—inte en enda gång. Att klimatförändringen skulle döda ljudet på dessa breddgrader. Det sjätte decenniet av livets väg har tagit sin början, och varje vinter har det knarrat åtminstone lite, åtminstone några dagar. Knarret har gett hopp: kanske klarar vi oss, kanske räddar vetenskapen oss, kanske lyssnar vi på förnuftet.
****
Tills jag bläddrar igenom dagens nyheter och stöter på total vansinnighet. Nyhetsflödet gör mig illamående och tron på förnuftet försvinner. Hoppet rinner ner i avloppet och mänsklighetens avfall täpper till tanken. Skit blockerar det limbiska systemet.
****
Vreden försökte fälla mitt känsloliv och jag ville skriva om ilska. Vi har ett glasbord och jag brukar lägga ett underlägg under kaffekoppen—ofta genom att ta en bok som råkar ligga närmast i bokhyllan. Den här gången blev underlägget Khaled Hosseinis Havets bön. Min ilska och mitt illamående smälte bort och förvandlades till sorg. Konsten kan rädda oss, även i stunder av förtvivlan. Så länge det finns konstnärer bland oss, finns det mänsklighet.
****
Visst—propagandakonstnärer är också konstnärer. Har du någonsin funderat över hur stater har använt konstnärer som verktyg för ensidig propaganda, det vill säga för att forma sinnen? Eller hur konstnärer har censurerats, fängslats eller till och med dödats för att hindra konstskapande? Ändå vill jag just nu njuta av konsten som hoppets källa. Dessutom vill jag tro att även propagandakonstnärer ibland har lurat sina uppdragsgivare och betraktare. Jag ser sarkasm och ironi flöda i pompösa verk vars syfte är att skapa en överlägsen eller nästan gudomlig bild av makthavare eller samhällelig propaganda.
****
Sedan jag lärde mig läsa har jag läst. Fiktiva berättelser har format min mänsklighet och min personlighet; jag har äventyrat mig genom livet. Kulturellt är jag medveten om att min läsning varit ganska ensidig språkligt och geografiskt: Europa sparsamt, Amerika rikligt, och bland de nordiska länderna Finland och Sverige. Jag tvivlar på att någon uppvuxen i Diassiguibougou ens har hört talas om Emil i Lönneberga. Kalle Anka kanske—så konsten kan mycket väl förena. Jag är ganska säker på att det som förenar oss är viljan att skapa. Jag tror inte att det finns ett barn som inte ritar, målar, pysslar, berättar historier eller leker i fantasivärldar. Vi skapar vår önskade verklighet genom berättelser, lekar och bilder. Vi stöter också bort våra rädslor genom att vara superhjältar. Minns du någonsin att du ville vara skurken i leken? Först som vuxen strävar man efter förtryckarens och tyrannens roll—inte i lek, utan i verkliga livet. För att den vuxna tanken inte längre böjer sig mot det goda utan tror på ondskans kraft. Läs Den lille prinsen eller, om du vill ha bilder, Världens starkaste björn—räta ut ditt sinne.
****
Film och TV har burit min fantasi och personlighet från Rölliskogen till djungler, storstädernas puls och ända ut i rymden. Varje film och serie vittnar om det samhällssystem där den skapats och om upphovspersonernas förhållande till det. Aki Kaurismäkis Calamari Union vittnar kanske om manlighet och samhällsmodell ur ett helt annat perspektiv än Rambo. Båda strävar efter att vara konst—filmkonst och bilder av manlighet. Den rörliga bildens kraft är obestridlig. I A Clockwork Orange tvingas Alex DeLarge att se våld och sex i syfte att betinga honom att må illa och därmed avvänja honom från våldsamma beteenden. Skulle tekniken fungera i verkligheten? Skulle man kunna betinga en människa till godhet? Jag skulle prova—genom att tvinga någon att se alla avsnitt av Rölli—”vid mina smutsiga tår”.
****
Min uppväxt styrde mina konstnärliga preferenser så att bildkonst, teater eller klassisk musik till en början inte ingick i mitt ”ordförråd”. Ålder—och framför allt flytten till Åbo—har utan tvekan vidgat mitt sinne, särskilt i uppskattningen av bildkonst. Bildkonstens tillgänglighet och närvaro har bokstavligen lett mina steg över dess tröskel. Tidigare var mitt umgänge med bildkonst sporadiskt och oftast förmedlat genom sekundära kanaler. Växlande utställningar och närkontakt med flera museer och gallerier har gjort mig andfådd genom många konstnärers verk. Med Museikortet kan jag kliva över tröskeln till Wäinö Aaltonens museum eller dra i Turku Konstmuseets panterhandtag bara i förbifarten, eller besöka många andra konstarenor i Åbo så ofta jag vill.
****
Under Åboåren har jag sökt mig till bildkonst varje gång jag rört mig—hemma eller utomlands—och gjort den till en väsentlig del av resandet. Resan är oerhört intressant och utvecklande. Att gå från att se konst till att förstå den—eller ens vilja förstå den—är en enorm utmaning för det mänskliga sinnet. Min dragning till abstrakt konst är fylld av fällor och lärdomar. Hur definierar eller identifierar man värdet och innehållet i abstrakt konst—och är det ens nödvändigt? Färgernas, linjernas och formernas ordning eller oordning utmanar betraktaren att föra en dialog med sig själv och sin omgivning. Förstår jag verkligen ett verks betydelse, och om jag inte gör det, låtsas jag då förstå? Kan färg som stänkts på en duk bära ett budskap, och i så fall, vem tolkar det? Är min tolkning lika giltig som konstnärens egen definierade intention? Måste jag tro konstnären, eller får jag vara av annan åsikt?
****
I denna världens vansinne skulle det göra oss alla gott att försöka finna förklaringar och förståelse i det abstrakta. Jag hävdar att förståelsen av abstraktion ligger nära viljan att förstå mångfald, mänsklighet och humanitet. Påståendet att abstrakt konst inte skulle vara riktig konst är enligt mig entydigt fel. Om du inte tror mig utmanar jag dig att skapa konst själv: skaffa en duk i valfri storlek, svart och vit färg; måla ena halvan svart och den andra vit. Du kan själv bestämma proportionerna eller dela upp duken i flera fält. Rama in din målning och säg sedan om du verkligen kan påstå att du inte just placerade ditt sinnes kontraster på duken.
****
Så här är det bra. Med hjälp av konsten håller livet ljuset tänt. Bloggens inledningsbild är Miesten mies aurinkoisena päivänä rantaleikeissä, målad av undertecknad år 2019.