20.Kuiskaten vai huutaen puhutella kuolemaa

Tytär aloitti viime viikolla uuden lukuvuoden koulussa. Nuorimmainen palasi tänään päiväkotiin. Aloitan huomenna työt, reilu neljä viikkoa lomailua takana jälleen. Ajattelin kuolemaa.

****

Joutilaisuus tuntui erinomaisen hyvältä. Kellosta ei niin väliä; useana päivänä istuin takapihalla riipputuolissa auringon paahteessa. Silmänurkasta valvoin, kun poikamme juoksenteli ja melskasi nurmella, puussa ja kalliolla; latoi tikkuja savustuspöntön päälle ja väänteli niistä numeroita: “eleven, fifteen…” Juoksi luokseni ja kertoi, mikä numero tuli. Luin: Populismin anatomia (Lahti & Möttönen), Israel/Palestiina: Kahden kansan luvattu maa (Reime), Mio, min Mio (Lindgren), Likainen somesota (Mykkänen) ja Emil i Lönneberga (Lindgren). Grillasimme, nukuimme teltassa takapihalla, kävimme telttaretkellä Ahvenanmaalla, nukuimme patjoilla olohuoneen lattialla takapihan ovi auki, uimme, leikimme ja nautimme. Heräsin viikkoja ilman kelloa ja saatoin juoda aamukahvit hiljaisuudessa muiden nukkuessa.

****

Ajattelin kuolemaa, elämän järjestystä.

****

Vuosi elämästä oli jälleen kulunut ennen lomaa. Mietin, kuinka elämänjana ei aina noudata sitä tavanomaista kaavaa: lapsuus, nuoruus, aikuisuus, työllisyys, perheellisyys, eläköityminen ja kuolema. Kehitysteorioita lienee useita ja epäilemättä poikkeuksellisillekin poluille on omansa. Ajattelin kuitenkin tuntemaani Erik H. Eriksonin kehitysteoriaa. Kahdeksanvaiheinen teoria, ja minä jo viimeisillä portailla. Porras seitsemän on varattu ikävuosille 40–65; keski-ikäinen ihminen pyrkii Eriksonin mukaan tuottavuuteen ja luovuuteen tai kokee lamaantumista ja turhautumista. 65 vuotta täyttänyt arvioi elämäänsä ja pyrkii eheään minäkäsitykseen tai kokee epätoivoa ja katumusta.

****

Ajattelin kuitenkin kuolemaa , pitäisikö sen kanssa keskustella.

****

Muutama vuosi on sujunut samaa rataa. Yksitoista kuukautta vuodesta vähintäänkin stressaavaa: jatkuva huoli toimeentulosta ja elämänlaadun riittävyydestä. Lapsille haluaa tarjota tasapainoista, vaihtelevaa ja kokemusrikasta elämää. Ponnistellen ja töiden tuoman tuen myötä olemmekin saaneet tiristettyä muutakin kuin niukkuutta. Sitten se kuukausi kerran vuodessa – se on muotoutunut erityisen merkitykselliseksi. Jotain joka vuosi, jotain elämyksellistä. Edes hetkeksi pois arjesta, samoista nurkista. Joka vuosi olemme onnistuneetkin irtaantumaan. Koronavuonnakin.

****

Ajattelin kuolemaa , löysin motivaation.

****

Teoriassa olisi jo aika hieman höllätä. Käytännössäkin, jos olisin paremmin osannut asioida mahdollisuuksien kanssa. Teoriassa pitäisi enää pääsääntöisesti keskittyä omahoitoon. Käytännössä muiden tarpeet asettuvat järjestyksessä ensin. Teoria paiskaa kättä käytännön kanssa ainoastaan fysiikan käyrällä. Nuoruuden resilienssi ja vastuuttomuus ovat törmänneet lähestyvän vanhuuden tuomiin realiteetteihin. Riittääkö aika, riittääkö puhti?

****

Ajattelin puhua kuolemalle suoraan, kuiskimatta, huutamatta.

****

Muistelin heitä, jotka kuoleman kohtasivat aivan liian aikaisin. Eräskin, jonka kanssa rockabillyä kuunneltiin ja festareilla melskattiin. Häneltä jäi näkemättä kaikki nämä vuosikymmenet. Tai hän, jonka kanssa kalassa soudettiin – joka päihteisiin kuoli ehtimättä edes kunnolla aikuiseksi. Katselin kuvia Gazasta ja ajattelin ihmisen pahuutta ja paikallisuutta. Sattumalta syntyi hän ja he pommien ja luotien tuhottavaksi. Poikani, 3 v., juoksi eilen puistossa sunnuntaikävelyllä laskin kädessään, makasi nurmikolla ja näppäili numeroita lempiesineellään: “fifty-two, ten…” Ajattelin hänen mahdollisuuttaan toteuttaa unelmansa. Luin uutisen, kuinka Sudanin sodan pakolaiset etsivät pakolaisleirillä suojaa paahtavalta auringolta ja syövät eläinten rehua. Viikonloppuna paistoin perheelle pihvit naudan sisäpaistista (oli tarjouksessa), tein pippurikastikkeen ja salaatin. Vaimon kanssa nautimme aterian punaviinilasillisen kera, lapsille oli limsaa. Jälkiruoaksi jäätelöä.

****

Ajattelin kuolemaa , mietin jo eläneeni yhden ihmisiän verran. Teoriassa.

****

Tyttäremme alkaa jo hahmottaa elämän abstraktiutta. Hän kykenee jo keskustelemaan punniten eri kantoja. Hän kerää kokemusta ja rakentaa hiljalleen identiteettiään. Eräänä päivänä riitelin hänen kanssaan älylaitteiden käytöstä. Hän ei halunnut noudattaa auktoriteettiani, ohjeistustani. Osoitti suurta halveksuntaa suuntaani. Takavarikoin laitteet määräajaksi. Hän oli minulle vihainen. Keksi muuta tekemistä, oli ulkona ja leipoi äidin kanssa mustikkapiirakan. Illalla meni nukkumaan, keskustelin hänen kanssaan, luimme iltarukouksen ja olimme yhteisymmärryksessä vanhemmuudesta ja lapsuudesta. Ajattelin niitä lapsia, joilla ei ole vanhempaa, jonka kanssa riidellä.

****

Ajattelin kuolemaa , motivoiduin. Toivon, että pysyt loitomalla etkä tuijota teoriaa, et vuosia. Minulla on työt kesken. Käytännössä. Huomenna aloitan ansaitsemaan ensi kesän lomaa. Haluaisin viedä lomalla lapset tutustumaan juuriinsa Afrikkaan.

20. Whispering or Shouting to Address Death

Last week, my daughter began a new school year. Today, the youngest returned to daycare. Tomorrow I return to work, with just over four weeks of vacation now behind me. I thought about death.

****

Idleness felt wonderfully good. The clock didn’t matter much; on many days I sat in the backyard hammock in the blazing sun. Out of the corner of my eye, I watched my son run around the lawn, climb trees and rocks, stack sticks on top of the smoker and bend them into numbers: “eleven, fifteen…” He would run to me and tell me which number appeared. I read: The Anatomy of Populism (Lahti & Möttönen), Israel/Palestine: The Promised Land of Two Peoples (Reime), Mio, My Mio (Lindgren), Dirty Social Media (Mykkänen) and Emil of Lönneberga (Lindgren). We grilled, slept in a tent in the backyard, took a camping trip to Åland, slept on mattresses in the living room with the back door open, swam, played, enjoyed ourselves. I woke for weeks without an alarm clock, able to sip my morning coffee in silence while the others slept.

****

I thought about death, about the order of life.

****

Another year of life had passed before the holiday. I reflected on how the timeline of life does not always follow the conventional pattern: childhood, youth, adulthood, employment, family life, retirement, and death. There are likely many developmental theories, even ones for unusual life paths. I thought about Erik H. Erikson’s theory of psychosocial development. Eight stages, and I am already on the last steps. Stage seven is for ages 40–65; according to Erikson, the middle-aged person strives for productivity and creativity or experiences stagnation and frustration. From 65 onwards, one evaluates life, aiming for a coherent self-concept or falling into despair and regret.

****

I thought about death and whether it should be addressed directly.

****

For the past few years, life has followed the same pattern. Eleven months of the year are at least somewhat stressful: constant concern about income and quality of life. I want to provide my children with a balanced, varied, and experience-rich life. Through effort and the support that work provides, we have managed to offer more than just scarcity. Then comes that one month each year – it has become especially meaningful. Something each year, something memorable. At least briefly away from everyday life, from the same corners. Every year, we have managed to get away. Even in the pandemic year.

****

I thought about death and found motivation.

****

In theory, it would be time to ease up. In practice too, if I had navigated my opportunities better. In theory, I should now focus mainly on self-care. In practice, the needs of others come first. Theory shakes hands with practice only on the curve of physics. The resilience and irresponsibility of youth have collided with the realities brought by approaching old age. Will there be enough time, enough strength?

****

I thought about speaking to death directly – not whispering, not shouting.

****

I remembered those who met death far too soon. One with whom I listened to rockabilly and partied at festivals – she never saw these decades. Another with whom I rowed out fishing – who died from substance abuse before even truly becoming an adult. I looked at images from Gaza and thought about human evil and the randomness of place. By chance, they were born only to be destroyed by bombs and bullets. Yesterday, my three-year-old son ran through the park on a Sunday stroll, calculator in hand, lay on the grass and tapped numbers into his favorite object: “fifty-two, ten…” I thought about his chance to fulfill his dreams. I read news of Sudan’s war refugees seeking shade from the scorching sun in camps and eating animal feed. Over the weekend, I cooked beef tenderloin steaks for my family (it was on sale), made pepper sauce and salad. My wife and I enjoyed the meal with a glass of red wine; the children had soda. For dessert, ice cream.

****

I thought about death and felt I had already lived a lifetime. In theory.

****

Our daughter is beginning to grasp life’s abstraction. She can already discuss and weigh different viewpoints. She gathers experiences and slowly builds her identity. One day, I argued with her about the use of smart devices. She did not want to follow my authority or instructions. She showed great disdain toward me. I confiscated the devices for a set period. She was angry with me. She found other things to do, went outside, and baked a blueberry pie with her mother. In the evening, she went to bed; I talked with her, we said our evening prayer, and we were in agreement about parenthood and childhood. I thought about the children who have no parent to argue with.

****

I thought about death and felt motivated. I hope you keep your distance and ignore the theory, ignore the years. I have work to do. In practice. Tomorrow I begin earning next summer’s holiday. I would like to take the children to Africa to connect with their roots.

****

20. Viskande eller ropande tala till döden

Förra veckan började vår dotter ett nytt läsår i skolan. Den yngsta återvände idag till daghemmet. I morgon börjar jag jobba igen, efter drygt fyra veckors ledighet. Jag tänkte på döden.

****

Overksamheten kändes förträfflig. Klockan spelade ingen större roll; många dagar satt jag i hängstolen på bakgården i den gassande solen. Med ögonvrån höll jag ett öga på vår son när han sprang runt på gräsmattan, i trädet och på klippan; han lade pinnar på röklådan och böjde dem till siffror: ”eleven, fifteen…” Han sprang fram till mig och berättade vilken siffra det blev. Jag läste: Populismin anatomia (Lahti & Möttönen), Israel/Palestina: Kahden kansan luvattu maa (Reime), Mio, min Mio (Lindgren), Likainen somesota (Mykkänen) och Emil i Lönneberga (Lindgren). Vi grillade, sov i tält på bakgården, campade på Åland, sov på madrasser i vardagsrummet med altandörren öppen, simmade, lekte och njöt. I flera veckor vaknade jag utan väckarklocka och kunde dricka morgonkaffe i tystnad medan de andra sov.

****

Jag tänkte på döden, på livets ordning.

****

Ett år av livet hade åter passerat före semestern. Jag funderade på hur livslinjen inte alltid följer det vanliga mönstret: barndom, ungdom, vuxenliv, arbete, familjeliv, pension och död. Det finns säkert många utvecklingsteorier och även för ovanliga livsvägar finns det egna. Jag tänkte på Erik H. Eriksons utvecklingsteori. Åtta steg, och jag redan på de sista. Steg sju är för åldern 40–65; enligt Erikson strävar medelålders människor efter produktivitet och kreativitet eller upplever stagnation och frustration. Efter 65 år utvärderar man sitt liv och försöker nå en sammanhängande självbild eller känner förtvivlan och ånger.

****

Jag tänkte ändå på döden och om man borde tala med den.

****

De senaste åren har varit likartade. Elva månader om året minst sagt stressiga: ständig oro över försörjning och livskvalitet. Man vill ge barnen ett balanserat, varierat och upplevelserikt liv. Genom ansträngning och med stöd av arbetets inkomster har vi lyckats pressa fram mer än bara knapphet. Sedan kommer den där månaden en gång om året – den har blivit särskilt betydelsefull. Något varje år, något minnesvärt. Åtminstone en stund bort från vardagen, från samma hörn. Varje år har vi lyckats ta oss loss. Även under pandemiåret.

****

Jag tänkte på döden och fann motivation.

****

I teorin vore det dags att släppa taget lite. Även i praktiken, om jag bättre hade kunnat ta till vara på möjligheterna. I teorin borde jag nu mest fokusera på egenvård. I praktiken kommer andras behov först. Teorin och praktiken möts bara på fysikens kurva. Ungdomens resiliens och ansvarslöshet har kolliderat med realiteterna som kommer med åldrandet. Räcker tiden, räcker kraften?

****

Jag tänkte att jag skulle tala till döden direkt – inte viskande, inte ropande.

****

Jag mindes dem som mötte döden alldeles för tidigt. En, med vilken jag lyssnade på rockabilly och festade på festivaler. Hon fick aldrig se alla dessa årtionden. Eller han, som jag rodde ut och fiskade med – som dog av missbruk innan han ens hann bli riktigt vuxen. Jag såg bilder från Gaza och tänkte på människans ondska och platsens slump. Av en slump föddes de till bombernas och kulornas förstörelse. Min treårige son sprang igår i parken under söndagspromenaden med sin miniräknare i handen, låg på gräset och knappade in siffror på sin favoritpryl: ”fifty-two, ten…” Jag tänkte på hans möjlighet att förverkliga sina drömmar. Jag läste en nyhet om hur Sudans krigsflyktingar söker skydd från den brännande solen i flyktingläger och äter djurfoder. I helgen stekte jag biffar av nötytterfilé till familjen (den var på rea), gjorde pepparsås och sallad. Min fru och jag njöt av måltiden med ett glas rött vin, barnen fick läsk. Till efterrätt glass.

****

Jag tänkte på döden och kände att jag redan levt ett helt liv. I teorin.

****

Vår dotter börjar redan förstå livets abstraktion. Hon kan redan föra samtal och väga olika ståndpunkter. Hon samlar erfarenheter och bygger långsamt sin identitet. En dag grälade jag med henne om användningen av smarta enheter. Hon ville inte följa min auktoritet eller mina instruktioner. Hon visade stor förakt mot mig. Jag beslagtog enheterna under en bestämd tid. Hon var arg på mig. Hon hittade på annat att göra, var ute och bakade blåbärspaj med sin mamma. På kvällen gick hon och lade sig; jag pratade med henne, vi bad aftonbön och vi var överens om föräldraskap och barndom. Jag tänkte på de barn som inte har någon förälder att gräla med.

****

Jag tänkte på döden och blev motiverad. Jag hoppas att du håller dig på avstånd och inte stirrar på teorin, inte på åren. Jag har arbetet kvar. I praktiken. I morgon börjar jag förtjäna nästa sommars semester. Jag skulle vilja ta med barnen för att lära känna sina rötter i Afrika.