19. Niin kiintyy ihminen ihmiseen

Olemme asuneet takapihat vieritysten seitsemän vuotta, jakaneet talojemme välisen pienen kallion ja nurmikon. Talojemme välissä yleistä tilaa ehkä viidentoista metrin leveydeltä. Takapihoiltamme olemme huikanneet tervehdykset, huomenet, illat… Silloin tällöin siirtyneet puhe-etäisyydelle ja tarinoineet tuokion.

****

Poikamme on kävelemään (lue: juoksemaan) opittuaan jättänyt noudattamatta reviirirajoja ja juoksennellut talojen välisellä alueella, harvoin hän asettuu vain omalle pihalle. Mänty, pensaat, nurmikko ja pieni kallio ovat loputon riemun aihe temmeltää. Naapurin pihallekin hän kirmailee. Tervetulleena aina.

****

Toissapäivänä naapuri tuli juttuetäisyydelle. ”Tulin kertomaan, että muutamme viikon päästä.” Outo haikeus, lähes suru kaappasi mieleni. Elämämme kokee muutoksen, jotain totuttua ja turvallista katoaa läheltämme.

****

Emme ole koskaan viettäneet yhteisiä illallisia tai jakaneet erityisen paljon elämistämme. Juttutuokiomme ovat olleet lyhykäisiä – small talkia. En kutsuisi meitä ystäviksi syvemmässä merkityksessä. Kuitenkin, kaikki perheessämme ovat tuttuuntuneet naapuriin ja heidän läsnäoloon. Olemme kiintyneet.

****

Isäni on ollut kuolleena jo vuosia. Tyttäremme muistikuvat hänestä ovat hyvin hatarat. Vaimoni tapasi hänet muutaman kerran. Pojallamme ei ole minkäänlaista ymmärrystä vaari-vainaasta. Tulin ajatelleeksi, etten ole koskaan varsinaisesti kaivannut häntä. En tunne kiintymystä häneen. Muistot ovat hyvin hataria eivätkä millään lailla erityisiä; ei hyviä jos ei huonojakaan.

****

Kiintymys toiseen ihmiseen kehittyy usein vähitellen ja vaatii erinäisiä tekijöitä palapelissään: turvallisuuden tunne, toistuva vuorovaikutus, tunneyhteys, kiinnostus, huomio ja yhteensopivuus. Aika muovaa tottumuksen, jota kiintymykseksi kutsuttakoon.

****

Isäni oli varmasti hyvä mies ja arvoiltaan rehti. Hän oli isäni ja sellaisena arvostettava, rakastettavakin. Minä olin hänen poikansa ja eittämättä sellaisena arvostettava, rakastettavakin.

****

Mutta

****

En koskaan kiintynyt häneen, en usko hänenkään kokeneen kiintymystä minun suuntaan. Kenties meitä piti jollain tasolla yhteydessä velvollisuus ja haave. Meillä ei ollut yhteistä kokemusta tai aikaa, joka kiintymykseksi olisi muuttunut.

****

Näin lomalla olen ollut herkeämättä yhtä lastemme kanssa. Herännyt aamuisin poikamme nujuutukseen, tyttären huomisen toivotuksiin. Tehneet lettuja, venyttäneet päivää, käyneet uimassa, kaupungissa, museossa, kaikenlaista. Vaimo tehnyt töitä, lukuun ottamatta muutaman päivän telttaretkeämme. Päiväni ovat olleet sidottu lasten tarpeisiin – kiintymykseen.

****

Sanotaan, että veri on vettä sakeampaa. Kuinka monta sukua, perhettä vaeltaa Telluksella vailla kiintymystä, erossa tunteistaan, toisistaan. Kuinka monta miestä, naista, lasta on haudattu tai tuhkattu vailla verensä kiintymystä. Naapuri antoi arvokkaan muistutuksen ajan ja yhteisyyden merkityksestä. Kiintymys syntyy ajasta ja yhteydestä.

****

Kenties huomenna menen ja puhutan sitä ihmistä, joka päivittäin yksin koiraansa pihamme editse taluttaa ja sille taukoamatta lempeästi juttelee.

****

19. How a Human Grows Attached to Another

We’ve lived with our backyards side by side for seven years, sharing the small patch of rock and lawn between our houses. There’s about fifteen meters of communal space between us. From our backyards we’ve called out greetings, good mornings, good evenings… Occasionally stepping into talking distance for a short exchange.

****

After learning to walk (read: run), our son stopped respecting territorial lines and began darting around the shared space between the houses. Rarely does he stay within our own yard. The pine, bushes, grass, and small rock outcrop are endless sources of delight for his play. He runs into the neighbor’s yard too—always welcomed.

****

The day before yesterday, the neighbor came within talking distance. "I came to tell you that we’re moving next week." A strange wistfulness, almost grief, took hold of me. Our life is about to change; something familiar and safe is disappearing from nearby.

****

We’ve never had dinner together or shared much of our lives. Our conversations have been short—small talk. I wouldn’t call us friends in the deeper sense. Yet, everyone in our family has grown familiar with the neighbor and their presence. We have become attached.

****

My father has been dead for years. Our daughter’s memories of him are very vague. My wife met him a few times. Our son has no understanding at all of the late grandfather. I realized I’ve never really missed him. I don’t feel any attachment to him. The memories are faint and not particularly significant—neither good nor bad.

****

Attachment to another person often develops gradually, with various puzzle pieces: a sense of safety, repeated interaction, emotional connection, interest, attention, and compatibility. Time shapes a habit that we might as well call attachment.

****

My father was surely a good man, honest in his values. He was my father, and thus worthy of respect—even love. I was his son, and undoubtedly likewise worthy of respect—even love.

****

But

****

I never grew attached to him, and I don’t believe he ever felt attached to me either. Perhaps what held us together on some level was duty and hope. We lacked the shared experience or time that could have transformed into attachment.

****

During this vacation I’ve been constantly with our children. Woken up to our son’s tussling, to our daughter’s cheerful morning wishes. We’ve made pancakes, stretched our days, gone swimming, to the city, to museums—so many things. My wife has been working, except for a few days of our tenting trip. My days have revolved around the children’s needs—around attachment.

****

They say blood is thicker than water. But how many families roam the Earth without attachment, estranged from their emotions, from one another? How many men, women, children have been buried or cremated without the attachment of their blood? The neighbor gave a valuable reminder of the meaning of time and togetherness. Attachment is born of time and connection.

****

Perhaps tomorrow I’ll go and talk to the person who walks ones dog past our yard every day, always speaking gently to it without pause.