49. Vessapaperia ja vehnäjauhoa

Maailma palaa ympärillä, ennusmerkit vinguttavat historian saranoita. Vastakkainasettelu ja viha on todellista. Riistäjä näkee tilaisuutensa tulleen , moraalin perään ei kysellä. ” On oikein poistaa kaikki tuki jos ei suostu töihin ” , sanoi  eräskin mies.

****

Katsoin tässä päivänä eräänä dokumenttia erään viiksiniekan valtaannoususta. Kaduilla ja toreilla ihmiset elivät kuin mitään merkkejä tulevasta tuhosta ei olisi olemassakaan. Keskivertotallaaja ( lue keskiluokka ) heilautti kättään tervehdykseen heil… saattoihan tuota räpyläänsä heilutella ja osallistua ulkoilmateatteriin , jossa hurrattiin tulevaisuudelle. Kysymysmerkit tyrkättiin takaraivon perukoille, antaa viiksivallun uhota ja jos niikseen niin osallistutaan - heil henki pois vääräuskoisilta metakkaan - .

****

Vessapaperi ja vehnäjauho oli unohtunut kauppalistalta , niitä piti hakea. Taannoin vessapaperi oli herrojen herkkua , siis jos herkuksi voi sanoa persiin pyyhkimistä softilla paprulla. Useinmiten taidettiin pyyhkäistä Völkischer Beobachterin sivuille tai mikä aviisi se nyt missäkin maassa oli pää äänenkannattaja. Mutta vehnäjauhoja nyt kuitenkin.

****

Huomasin viikonlopun ruokaostosten ja uutisten jäljiltä, että vessapaperi ja vehnäjauhot on loppu. Poika oli sunnuntaina hieman kuumeisen oloinen ja pysyteltiin pääosin kotosalla. Vaimo halusi poiketa tuttunsa luona , jolla oli avuntarvetta. Poikettiin siis ja pikaisesti minä juoksin kaupassa, mutta vessapaperi ja vehnäjauho unohtuivat vieläkin.

****

Ihmiset manaavat kahvin ja bensan hintaa , kahvia saa tarjousten perässä juoksemalla kohtuuhinnalla . Bensan suhteen odottelen euron lupauksen toteutumista. Paitsi syvämietteeni pohtii bensan kulutusta tulevaisuuden kannalta , olen kallistunut uskomaan ilmastotieteilijöiden kantoja ilmastonmuutoksen vaikutuksesta elämällämme. Saattaa tietysti olla niin , että akuutit uhat muuttavat uhkaluokitusten järjestystä ; ihminen on nerokas perustelemaan itselleen syitä millä se kanssakulkijalta hengen pois ottaa. Tappamisen saralla näpertely ei tuo mainetta vaan täystuho. Paras strategia on teettää kakkahommat muilla ( lue sankarillinen sotilas ) ja jättää itselle takaportti auki luikkia maanpakoon jos ahtaaksi käy. Tietty aiemmin mainittu viiksivallu sentään antoi hulluudelleen periksi ja hyväksytyn tulkinnan mukaan ampui itseään ohimoon ja puri syanidi kapselin . Epäilen ettei suoritusta lasketa sankariteoksi jos akti toteutui hulluden vallassa eikä suoraselkäisyydestä tekojaan katuen.

****

Edellä mainittu viiksivallu sai häärätä tuhotöitään vuosien ajan ja kansa hurrasi tai ainakin hyväksyi tai ainakin sulki silmänsä tai ainakin sulkivat suunsa pelosta. Alkuvuosien reippaat bileet ja autobahnojen väsäämiset olivat selkeä lupaus kuulumisesta valittujen kastiin. Vessapaperia ja vehnäjauhoja unohtamatta.

****

Mainitsemassani dokumentissa käy selvästi esille ajanmuutos. Rapia kymmenen vuotta riitti tuhoamaan kauniit kadut,  asumukset , ajanviettopaikat , eläväiset katukahvilat , ulkoilmaravintolat , esplanadit , bulevardit , museot , kirkot , konserttisalit  ja ihmiset - kaiken inhimillisen , kaiken esteettisen. Kun tanssit oli tanssittu , kuoleman hetkellä kaikki kehon lihakset, mukaan lukien sulkijalihakset, rentoutuvat. Jos suolistossa on ollut jotain jäljellä, se voi tyhjentyä, mutta nälkiintyneellä ihmisellä suoli on usein niin tyhjä, että rutisee tyhjyyttä.

****

Kun nyt olen maalaillut uhkakuvia , haluaisin esittää vienon toiveen itse kunkin pohtivan silleen syvällisesti maailmanmenoa ja keiden pillin perässä haluamme juosta. Olethan kuullut tarinan pillipiiparista ; hukkuivat rotat ja perään katosivat lapset. Siispä jos sinulle vielä tarjotaan mahdollisuutta äänesi jakaa , niin mietipä kenelle – hänellekö, joka lupaa tuhota rotat.

****

Mutta näihin kuviin , näihin tunnelmiin on riennettävä vessapaperin ja vehnäjauhon ostoon. Mukava myös nähdä ihmisiä kahvihyllyllä tajouksia aprikoimassa , saatan itsekin poiketa kahvihyllyllä ja lyöttäytyä juttusille hänen kanssaan, joka kärryynsä nakkasi paketin Presidenttiä , otan kärryyn paketin Gold Labelia ja aloitan tarinoinnin kevään kiireistä ja liukkaista keleistä. Kesärenkaatkin kohta tarvitsee vaihdattaa. Meillä on jotain yhteistä.

****

Vessapaperia ja vehnäjauhoa ostin . Presidentin Gold Labelin palautin hyllyyn ja reiluun ääneen totesin , että meillähän on jo kahvia melkein unohdin.

49. Toilet Paper and  Flour

The world is burning around us, the warning signs screeching on the hinges of history. Confrontation and hatred are real. The exploiter sees his opportunity has come; morality is not asked about.
“It is right to remove all support if one refuses to work,” said one man.

****

I recently watched a documentary about the rise to power of a certain mustached figure. In the streets and squares, people lived as if there were no signs of the coming destruction. The average citizen (read: the middle class) waved a hand in greeting — it was easy enough to wave one’s paw and take part in the outdoor theatre where the future was cheered. Question marks were shoved to the back of the mind: let the mustached fellow rant, and if necessary, we’ll join in — hail, let the wrong-believers lose their lives in the uproar.

****

Toilet paper and wheat flour had been forgotten from the shopping list — they had to be fetched. Once upon a time, toilet paper was a luxury of the elite — if wiping oneself with soft paper can be called a luxury. More often, people likely wiped themselves with the pages of whichever newspaper served as the chief mouthpiece of the regime. But wheat flour, in any case.

****

After the weekend groceries and the news, I noticed we were out of toilet paper and wheat flour. Our son seemed slightly feverish on Sunday, so we mostly stayed home. My wife wanted to visit an acquaintance who needed help. So we did — and I ran quickly through the store, but toilet paper and wheat flour were forgotten again.

****

People curse the price of coffee and gasoline. Coffee can be found at a reasonable price if you chase the discounts. As for gasoline, I’m waiting for the promise of one-euro fuel to come true. Still, my deeper thoughts drift toward future consumption; I’ve come to believe the climate scientists about the effects of climate change on our lives. Then again, acute threats may rearrange the hierarchy of dangers; humans are ingenious at justifying why they take another’s life. Tinkering with killing brings no fame — total destruction does. The best strategy is to have others do the dirty work (read: the heroic soldier) and leave oneself an escape route to flee abroad if things get tight.

****

The aforementioned mustached fellow was allowed to wreak havoc for years, and the people cheered — or at least accepted, or at least closed their eyes, or at least closed their mouths out of fear. The early years of lively celebrations and highway-building promised belonging to the chosen. Toilet paper and wheat flour included.

****

The documentary made the shift in time painfully clear. Roughly a decade was enough to destroy beautiful streets, homes, places of leisure, lively cafés, open-air restaurants, esplanades, boulevards, museums, churches, concert halls — and people. Everything human, everything aesthetic.

****

Having painted these threats, I would like to offer a gentle hope that each of us might reflect more deeply on the course of the world and whose tune we wish to follow. You know the story of the Pied Piper — the rats drowned, and the children disappeared after them. So if you are still given the chance to share your voice, consider carefully to whom — to the one who promises to destroy the rats?

****

But for now, I must hurry to buy toilet paper and wheat flour. It’s nice to see people by the coffee shelf pondering discounts. I might stop there myself and strike up a conversation with the person who placed a pack of Presidentti in their cart. I’ll take a pack of Gold Label and start chatting about spring’s busyness and slippery roads. Soon it will be time to change to summer tires. We have something in common.

****

I bought toilet paper and wheat flour.
I returned the Presidentti Gold Label to the shelf and said out loud:
“Well, we already have coffee — almost forgot.”